Yritysesittely
Taloussanomat Oy on nopean ja luotettavan taloustiedon tuottamiseen ja jakelemiseen erikoistunut mediayhtiö.
Yhtiö muodostuu kolmesta verkkolehdestä (Taloussanomat, It-viikko ja Digitoday) ja uutistoimistosta (Startel).
Taloussanomat on osa Sanoma Newsiä. Sanoma News on puolestaan osa eurooppalaista viestintäkonsernia Sanomaa.
Taloussanomat
Vuonna 1997 perustettu talouslehti Taloussanomat uutisoi koti- ja ulkomaiseen talouselämään liittyvistä tapahtumista ja ilmiöistä. Paperisena aloittanut sanomalehti on panostanut 2000-luvulla vahvasti internetiin ja siirtyi kokonaan verkkoon vuoden 2008 alusta.
It-viikko
Helsinki Median eli nykyisen Sanoma Magazinesin marraskuussa 1999 perustama It-viikko seuraa tietotekniikka-alan tapahtumia ammattilaisten näkövinkkelistä. Alun perin itsenäisenä viikkolehtenä aloittanut It-viikko muuttui Taloussanomien liitteeksi vuonna 2004 ja siirtyi emolehden myötä kokonaan verkkoon vuoden 2008 alusta.
Digitoday
Verkkolehti Digitoday raportoi digitaalisen maailman ilmiöitä ja uudesta taloudesta. Alkujaan norjalaisten perustama lehti tuli osaksi Taloussanomat-perhettä vuonna 2004, kun SanomaWSOY osti yhtiön sen työntekijöiltä.
Startel
Verkkolehtien ohella Taloussanomat Oy:hyn kuuluu myös vuonna 1989 perustettu talousuutistoimisto Startel, joka seuraa tiivisti markkinoita ja raportoi niistä asiakkailleen. Talousuutisia reaaliajassa välittävän uutistoimiston lukijoita ovat muun muassa finanssialan ammattilaiset, analyytikot, meklarit, salkunhoitajat ja sijoittajat.




