Kirjaudu ▼
 

Nimitykset

Kaj Jousea

Kaj Jousea, Vantaan Rahtikeskus Oy

Kappaletavarapuolen myyntipäälliköksi on nimitetty 15.9. alkaen Kaj Jousea. Hän on toiminut aiemmin logistiikan tehtävissä mm. Itellassa, Leijonajakelussa ja Aamulehdessä.

Ilmoitettu 8.8.2008

 

Uusimmat

Juha Inovaara

Juha Inovaara, Suomen Turvaposti Oy

Juha Inovaara on nimitetty Suomen Turvaposti Oy:n toimitusjohtajaksi 8.9.2014 alkaen.

Ilmoitettu 1.9.2014

 
Vesa-Matti Kultanen

Vesa-Matti Kultanen, Keskinäinen Vakuutusyhtiö Fennia

Vesa-Matti Kultanen (KTM) on nimitetty 1.9.2014 alkaen johtajaksi Fennian korvauspalveluihin ja johtoryhmän jäseneksi. Kultanen on toiminut Fennia-konsernissa Suomen Vahinkotarkastus SVT Oy:n toimitusjohtajana. Aikaisemmin hän on toiminut SVT:n varatoimitusjohtajana ja sitä ennen IF:n omaisuusvahinkojen korvausjohtajana.

Ilmoitettu 1.9.2014

 

Timo Maaskola, Elomatic Oy

DI Timo Maaskola aloittaa Process & Plant Engineering -osaston Energy Consulting -ryhmän ryhmäpäällikkönä 1.9.2014 alkaen. Timo siirtyy tehtävään saman osaston Boiler & Power Plant -ryhmän ryhmäpäällikön tehtävästä.

Ilmoitettu 1.9.2014

 

Heikki Nieminen, Elomatic Oy

Insinööri Heikki Nieminen on nimitetty Process & Plant Engineering -osaston Plant –ryhmän ryhmäpäälliköksi 1.9.2014 alkaen. Hänen tehtäviinsä kuuluvat Plant -ryhmän kuormituksesta ja osaamisen kehittämisestä vastaaminen, vastuu ryhmän taloudellisesta onnistumisesta sekä ryhmän henkilöstön esimiestehtävistä, myyntityöhön osallistuminen, projektityön tukeminen ja asiantuntijarooli projektien käytännön toteuttamisessa.

Ilmoitettu 1.9.2014

 
Jari Porthén

Jari Porthén, Realco Oy

Realco Oy:n nykyinen toimitusjohtaja Jari Porthén siirtyi Realco Oy:n ja sen tytäryritysten päätoimiseksi hallituksen puheenjohtajaksi.

Ilmoitettu 29.8.2014

 
Juha Herno

Juha Herno, Realco Oy

Realco Oy:n toimitusjohtajaksi nimitettiin Juha Herno 1.9. alkaen.

Ilmoitettu 29.8.2014

 
Nina Lager

Nina Lager, Jyväskylän Hyvän Olon Piste Oy

Nina Lager, toimintaterapeutti (YAMK), lähihoitaja, toimii 1.5.2014 alkaen vastaavana toimintaterapeuttina, palveluvastaavana ja sosiaali- ja potilasasiamiehenä.

Ilmoitettu 29.8.2014

 
Jenni Kuparinen

Jenni Kuparinen, Jyväskylän Hyvän Olon Piste Oy

Jenni Kuparinen, media-assistentti, toimii 1.5.2014 alkaen markkinointivastaavana.

Ilmoitettu 29.8.2014

 
Sini Kuparinen

Sini Kuparinen, Jyväskylän Hyvän Olon Piste Oy

Sini Kuparinen, lähihoitaja, toimii 1.5.2014 alkaen henkilöstövastaavana.

Ilmoitettu 29.8.2014

 
Milla Kuparinen

Milla Kuparinen, Jyväskylän Hyvän Olon Piste Oy

Erikoissairaanhoitaja Milla Kuparinen toimii 1.5.2014 alkaen hoitotyön johtajana ja 1.9.2014 alkaen kotisairaalan vastaavana erikoissairaanhoitajana.

Ilmoitettu 29.8.2014

 
Jarno Leinonen

Jarno Leinonen, Abloy Oy

Projektimyyntipäälliköksi Tampereen myyntipiiriin on nimitetty tietotekniikan DI Jarno Leinonen 4.8.2014 alkaen. Hän on kahden viime vuoden ajan toiminut yksityisyrittäjänä rakennusten sähkö- ja automaatiosuunnittelun parissa ja sitä ennen Nokialla suunnittelu- ja projektinjohtotehtävissä.

Ilmoitettu 29.8.2014

 
Valtteri Johansson

Valtteri Johansson, Abloy Oy

Tampereen myyntipiirin avainasiakaspäälliköksi on nimitetty insinööri (AMK) Valtteri Johansson 4.8.2014 alkaen. Hän on aiemmin työskennellyt myynti-insinöörinä Juha Punta Oy:llä.

Ilmoitettu 29.8.2014

 
Mikko Oksa

Mikko Oksa, Abloy Oy

Turun myyntipiirin avainasiakaspäälliköksi on nimitetty Mikko Oksa 4.8.2014 alkaen. Hän on viimeksi työskennellyt A-laitureiden myyntipäällikkönä.

Ilmoitettu 29.8.2014

 
Vesa Fröjd

Vesa Fröjd, Abloy Oy

Oulun myyntipiirin avainasiakaspäälliköksi on nimitetty tradenomi Vesa Fröjd 4.8.2014 alkaen. Hän on aiemmin työskennellyt Vakuutusyhtiö Fennian palveluksessa asiakaspäällikkönä.

Ilmoitettu 29.8.2014

 
Maiju Akkanen

Maiju Akkanen, Apetit Suomi Oy

Restonomi Maiju Akkanen on aloittanut 11.8.2014 Ruokaliiketoiminnassa myyntipäällikkönä vastuualueenaan ammattikeittiömyynti. Hänellä on monipuolista kokemusta HoReCa- ja ketjumyynnistä, viimeisimpänä Findus Finland Oy:ltä. Hän raportoi Apetit Ammattilaisten myyntijohtaja Riku Vuorelle.

Ilmoitettu 29.8.2014

 
Sivut:1 2 3 4 5 6 ... 2141 EdellinenSeuraava

Taloussanomat julkaisee vain sähköisesti toimitetun aineiston. Nimitysuutiset julkaistaan saapumijärjestyksessä. Aineistoon liittyvät tiedustelut: (09) 122 4143.

(Esim. 1.9.2014)
Hakuohjeet

Hakuohjeet

Haku hakee Taloussanomien julkaisemista nimistysuutisista.

Hakusanojen lisäksi voit rajata näytettävät nimitysuutiset päivämäärän perusteella.

Hakusanat:

  • Välilyönnit hakusanojen välillä tulkitaan JA-sanaksi: sana1 sana2 = sana1 JA sana2