Kirjaudu ▼
 

Isku investoi 20 miljoonaa Lahteen, aikoo tuplata liikevaihtonsa

Handout
Isku investoi 20 miljoonaa Lahteen, aikoo tuplata liikevaihtonsa
Huonekaluvalmistaja Isku keskittää kaiken tuotantonsa Lahden tehtaalle, missä on edessä kunnon remontti.
9.2.2016 15:42
Taloussanomat
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Lähetä kaverille
Tulosta (HTML)
Tallenna (PDF)

Huonekaluvalmistaja Isku keskittää tuotantonsa Lahteen ja investoi tehtaansa uudistamiseen 20 miljoonaa euroa. Yhtiö aikoo myös uudistaa yritysilmeensä.

– Olemme tarkoituksella vetäneet kotiinpäin ja myyneet ulkomaiset tuotantoyksiköt pois. Investoimme tuotannon modernisoitiin, logistiikkaan, laatuun ja energian säästöön, Isku-Yhtymän toimitusjohtaja Arto Tiitinen sanoo tiedotteessa.

Iskun vuotuinen liikevaihto on nyt 135 miljoonaa euroa. Yhtiön mukaan investoinnit tehtaalle mahdollistavat liikevaihdon kaksinkertaistamisen.

Uusi robottiteknologia ja konelinja nopeuttavat yhtiön mukaan kalusteiden valmistusta 60 prosentilla ja niiden aseteaika pienenee perinteisestä 90 minuutista yhdeksään minuuttiin.

∇ Mainos ∇
9.2.2016 15:42
Taloussanomat
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Lähetä kaverille
Tulosta (HTML)
Tallenna (PDF)

Kommentit (10)

Sivut: 1
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Eli hemmetinmoinen väenvähennys edessä.
Anonyymi: Uhrilampaat 9.2.2016 15:47

Anonyymi
Jos liikevaihto tuplaantuu ja tuotantomäärä vaikka kolminkertaistuu lisää se työpaikkoja merkittävästi ketjussa raaka-aineesta huonekkaluksi jalostettuna asiakkaan kotiin tai työpaikalle. Kun toiminta saadaan keskitettyä Suomeen lisää se vilelä enemmän työpaikkoja Suomeen. Jo pelkkä investointi tuo paljon työtä Suomeen samoin verotuloja Lahteen ja valtiolle.

Pitää katsoa investoinnin kokonaisjalanjälki joka on erittäin positiivinen Lahdelle ja koko Suomelle. Puhumattakaan jos tästä saadaan esimerkkitapaus jota muut yrittähät lähtevät seuraamaan.

Todella hieno asia tämä investointi koko Suomelle tätä Suomi todella tarvitsee.
Anonyymi: kokonaisJalanjälki 9.2.2016 16:06

Anonyymi
Uusi robottiteknologia ja konelinja nopeuttavat yhtiön mukaan kalusteiden valmistusta 60 prosentilla ja niiden aseteaika pienenee perinteisestä 90 minuutista yhdeksään minuuttiin, ELI kokonaisjalanjälki ON=LISÄÄ TYÖTTÖMIÄ LAHTEEN!
Anonyymi: TE2016 9.2.2016 16:53

Anonyymi
Jos liikevaihto tuplaantuu ja tuotantomäärä vaikka kolminkertaistuu lisää se työpaikkoja merkittävästi ketjussa raaka-aineesta huonekkaluksi jalostettuna asiakkaan kotiin tai työpaikalle. Kun toiminta saadaan keskitettyä Suomeen lisää se vilelä enemmän työpaikkoja Suomeen. Jo pelkkä investointi tuo paljon työtä Suomeen samoin verotuloja Lahteen ja valtiolle.

Pitää katsoa investoinnin kokonaisjalanjälki joka on erittäin positiivinen Lahdelle ja koko Suomelle. Puhumattakaan jos tästä saadaan esimerkkitapaus jota muut yrittähät lähtevät seuraamaan.

Todella hieno asia tämä investointi koko Suomelle tätä Suomi todella tarvitsee.
Ollapa tällaisia kommentoijia enemmän, eikä ainoastaan niitä kaikki työt pois änkyrlandiasta...
Anonyymi: tosikuinvesi 9.2.2016 16:56

Anonyymi
"Huonekaluvalmistaja Isku keskittää tuotantonsa Lahteen ja investoi tehtaansa uudistamiseen 20 miljoonaa euroa. Yhtiö aikoo myös uudistaa yritysilmeensä."

Positiivista investointia Suomeen. Tällaista tarvitaan enemmänkin ja muillekin aloille.
Anonyymi: _SuomiNousuun_ 9.2.2016 17:00

Anonyymi
Hyvä Isku! Nyt kaikki sohvaostoksille Lahteen!
Anonyymi: Sohvaperuna 9.2.2016 17:45

Anonyymi
Suosikaa Suomalaista tuotantoa,hienoa ISKU, olet
esimerkki hyvästä.
Anonyymi: joobbari 9.2.2016 18:31

Anonyymi
Näköjään kolmannekseen tippunut liikevaihto huippuvuosista ja näyttää menevän Iskun talouskin kovassa tappiosyöksykierteessä alespäin.

Sohvaa kun käytiin katsomassa lähes kymmenen vuotta vanhan tilalle, niin siellä iskun myymälässä sellainen samanlainen kökötti edelleen nurkassa.
Olisi pitänyt myydä se vanha raato takaisin sinne :D
Anonyymi: Ikeasta 9.2.2016 23:31

Anonyymi
Mitenkähän mahtaa käydä kalusteitten kaupaksi käymisen kanssa? Millaisia kalusteita se robottilinja suoltaa? Olen yrittänyt haeskella huonekaluliikkeistä semmoista 40-50 vuotta sitten yleisesti monina versioina tarjolla ollutta kevyempää sohvakalusteryhmää, mutta eipä löydy. Pelkkiä mötikkämalleja on tarjolla enkä minä niitä huoli. Tilaakin vievät enemmän kuin meille huusholliin kohtuudella mahtuu. Ei siinä auta, rötkötelkööt sohvien mainoksisa sitten minkä sortin olympiamitalistit tahansa. Muistaakohan Isku myös asiakkaan ratkaisevan roolin?
Anonyymi: ValikoivaAsiakas 10.2.2016 10:48

Anonyymi
Eli hemmetinmoinen väenvähennys edessä.

Väittävät että ei vaikuta henkilöstö määrään. Tuotannosta tulee varmasti vähennyksiä ja samalla turhanpäiväsiä paperin pyörittäjiä tulee kokoajan lisää.
Anonyymi: tipsukka 19.2.2016 21:06
Sivut: 1
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti Yöaikaan lähetetyt kommentit päätyvät toimituksen tarkistettavaksi. Kommentit tarkistetaan ja hyväksytään seuraavan päivän aikana. Muina aikoina viestit ovat jälkimoderoinnissa.
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
 

Taloussanomat - Uutiset

26.7. Digitoday Torrent-sivuston perustajalle 150 miljoonan euron taakka – onnitteli Hollywoodia
26.7. Kesko panostaa kymmeniä miljoonia kisaan maanteiden asiakkaista
26.7. Omistajilta vihreä valo: Frankfurtin ja Lontoon pörssit yhdistyvät
26.7. Belgialainen kone kerää huomiota – teki festariväen virtsasta tuhat litraa vettä, josta pantiin olutta
26.7. Anttila aloittaa huomenna konkurssialen
26.7. Mitä maksaa ajomatka Helsingistä Turkuun? Uusi sovellus laskee autosi bensakulut ja päästöt
26.7. Yle: Fennovoima alkaa tutkia uutta ydinjätteiden loppusijoituspaikkaa
26.7. Digitoday Surface Pro 3:n akku ei kestä: Mitä tekee Microsoft?
26.7. Brexit lohkaisi brittien eläkevaroja – eläkeläiset tukivat EU-eroa
26.7. Mäkkärin hampurilaisia syötiin odotuksia vähemmän
26.7. Ylituotannon uhka painaa öljyä – hinta valahti kolmen kuukauden pohjiin
26.7. Huawein älypuhelinten myynti harppasi 25 %
26.7. Digitoday Apple pestasi iPad-gurun vetämään autoaan ojasta
26.7. Onnibus lopettaa Virossa – "Byrokratialle ei näy loppua"
26.7. Tulosyhtiöt kannattelevat Helsingin pörssiä
26.7. Inderesin Viljakainen metsäyhtiöistä: UPM on valmiimpi kuin Stora Enso
26.7. Outotec toimittaa laitteita Iraniin
26.7. Venäjän ja Suomen välillä kulkee leveä Big Mac -raja
26.7. Digitoday Ilmaisia Pokémon-kolikoita? Epäilyttävä viesti leviää WhatsAppissa
26.7. Pesänhoitaja: Anttilasta kiinnostuneita ostajia on ulkomailta ja kotimaasta
26.7. FT: Yahoon Marissa Mayer syyttää mediaa seksismistä – "Se on sääli"
26.7. Outokumpu petrasi tulostaan odotettua enemmän
26.7. Digitoday Google päivitti: Häirikkösoittajille tyly stoppi
26.7. Öljyjätin tulos romahti 45 %
26.7. Digitoday Clash of Kings -sivusto hakkeroitiin: 1,6 miljoonan pelaajan tiedot vaarassa
26.7. Tuleeko Anttilaan vielä jättiale? Tämä ratkaisee
26.7. Kahtiajako kasvaa työmarkkinoilla: pitkäaikaistyöttömien määrä kolminkertaistunut
26.7. UPM-Kymmenen tulos ylitti odotukset – "kulujen karsiminen jatkuu"
26.7. Automyynti vilkastui – rengasvalmistaja Michelin petrasi tulostaan reippaasti
26.7. Mieli muuttui Englannin keskuspankissa
Asiakastieto

Yhteistyössä