Kirjaudu ▼
 

EU-komissio siunasi FedExin ja TNT Expressin fuusion

© Mario Anzuoni / Reuters
EU-komissio siunasi FedExin ja TNT Expressin fuusion
Euroopan unioni on hyväksynyt FedExin ja TNT Expressin yhdistymisen. Kaupassa yhdysvaltalainen FedEx ostaa hollantilaisen TNT Expressin 4,4 miljardilla eurolla.
8.1.2016 21:52
Taloussanomat–Bloomberg
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Lähetä kaverille
Tulosta (HTML)
Tallenna (PDF)

Kauppa vaatii vielä hyväksynnän Kiinassa ja Brasiliassa. Yhtiöt uskovat, että kauppa saadaan päätökseen kuluvan vuoden ensimmäisellä puoliskolla.

EU-komissio aloitti tutkimukset kaupasta heinäkuussa. Huolena oli, että yhdistyminen johtaisi pienten pakettien kuljetushintojen kasvuun. EU-komission mukaan alalla on yrityskaupasta huolimatta riittävästi kilpailua.

Vuonna 2013 EU-komissio esti kuljetusyhtiö UPS:ää ostamasta TNT:tä. Tuolloin EU-komissio perusteli kantaansa sillä, että yrityskaupan jälkeen kilpailu olisi vähentynyt liikaa seuraavaksi päiväksi kuljetettavien pakettien markkinalla.

UPS on hakenut päätöksen kumoamista EU-tuomioistuimesta.

∇ Mainos ∇
8.1.2016 21:52
Taloussanomat–Bloomberg
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Lähetä kaverille
Tulosta (HTML)
Tallenna (PDF)
Yritykset FedEx
Tagit TNT Express

Kommentit (7)

Sivut: 1
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Kun kaksi huonoa ja epäluotettavaa kuljetusyhtiötä yhdistetään, tuleeko siitä superhuono? Yhtiöt ovat kyllä sellaisia, että voi vaikka lopettaa, molemmat yhtiöt tarjoavat huonoja kuljetuksia ylikalliilla hinnalla ja olemattomalla asiakaspalvelulla...
Anonyymi: RoskaKuljetusOy 8.1.2016 22:11

Rekisteröitynyt käyttäjä
Oikein, jenkeille vaan kaikki. Euroopasta ollaan tekemässä
USA:n siirtomaata.
Siksi tarvitsemme myös halpatyövoimaa, jota nyt kovasti on jo Eurooppaan tuotu. Ensimmäinen miljoona on jo täysi.
Rekisteröitynyt käyttäjä: pilone5 8.1.2016 22:11

Anonyymi
Typeriä kauppoja joilla ei ole mitään merkitystä markkinoille mutta puuhata pitää, tässä on paljon muuta takana kuin pelkkä jokin fuusio.
Anonyymi: hehehe 8.1.2016 22:29

Anonyymi
Kun kaksi huonoa ja epäluotettavaa kuljetusyhtiötä yhdistetään, tuleeko siitä superhuono? Yhtiöt ovat kyllä sellaisia, että voi vaikka lopettaa, molemmat yhtiöt tarjoavat huonoja kuljetuksia ylikalliilla hinnalla ja olemattomalla asiakaspalvelulla...


Täysin eri mieltä,molemmat ovat toimineet kiitettävästi.ainoa miinus on fedexin kalleus mutta mikäpä ei maksaisi.mielestäni laadusta kannattaa maksaa.hyvä esimerkki taas huonosta palvelusta on dpd,ennenkaikkea jakelu on täysin ala-arvoista.vähintäänkin joka toisen lähetyksen saa noutaa itse kun makuuttavat niitä terminaalissa.
Anonyymi: tilaaja 9.1.2016 6:23

Anonyymi
Eihän tässä voi sanoa muuta kuin fantastista.
Anonyymi: Aaamen 9.1.2016 8:15

Anonyymi
Kun kaksi huonoa ja epäluotettavaa kuljetusyhtiötä yhdistetään, tuleeko siitä superhuono? Yhtiöt ovat kyllä sellaisia, että voi vaikka lopettaa, molemmat yhtiöt tarjoavat huonoja kuljetuksia ylikalliilla hinnalla ja olemattomalla asiakaspalvelulla...

Täysin eri mieltä,molemmat ovat toimineet kiitettävästi.ainoa miinus on fedexin kalleus mutta mikäpä ei maksaisi.mielestäni laadusta kannattaa maksaa.hyvä esimerkki taas huonosta palvelusta on dpd,ennenkaikkea jakelu on täysin ala-arvoista.vähintäänkin joka toisen lähetyksen saa noutaa itse kun makuuttavat niitä terminaalissa.


Fedex on ainakin katastrofi:

http://keskustelu.suomi24.fi/t/9000664/fedex
http://mattimattila.fi/pikatoimitus_fedexin_tapaan.html
Anonyymi: FedexKatastrofi 9.1.2016 9:33

Anonyymi
Ounasteleeko ne jo ttip sopimusta? Toivottavasti ei tule toteutumaan.
Anonyymi: Eittip 9.1.2016 14:25
Sivut: 1
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti Yöaikaan lähetetyt kommentit päätyvät toimituksen tarkistettavaksi. Kommentit tarkistetaan ja hyväksytään seuraavan päivän aikana. Muina aikoina viestit ovat jälkimoderoinnissa.
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
 

Taloussanomat - Uutiset

24.5. Linnassa lymysi 1800-luvun kätköpulloja – 11 000 euron viiniä maistettiin avaamatta sitä
24.5. Monsanto sanoi ei – Bayerin 62 miljardin ostotarjous liian alhainen
24.5. Ruotsalainen tosi-tv-tähti menetti miljoonansa – päätyi leikkaamaan entisen linnansa nurmea
24.5. Digitoday Vai että tällaisia tuloksia – googlasivatko Nokia-miehet HMD-firmansa nimeä lainkaan?
24.5. Luxemburgia epäillään EU:n verosääntöjen rikkomisesta – komissio uhkaa viedä asian oikeuteen
24.5. Roviolla yli 300 lisenssisopimusta Angry Birds -tuotteista
24.5. Digitoday Tulihan se sieltä: Spotify pisti perhehinnoittelun kuntoon
24.5. Googlen vastaus aamulla alkaneeseen veroratsiaan: "Noudatamme täysin Ranskan lakia"
24.5. Euroryhmä haluaa sopia IMF:n kanssa Kreikan velkahelpotuksista vielä tänään
24.5. EU-tuella piti tulla työtä ja kasvua – "Tulokset ovat aivan liian laihoja"
24.5. Näissä osoitteissa Suomen suurituloisin prosentti viihtyy – yksi kaupunginosa Helsingissä ylitse muiden
24.5. Liikanen puolusti EKP:n rahapolitiikkaa: "Se on tukenut myös työllisyyttä"
24.5. Suomi erottuu muista Pohjoismaista Moody'sin vertailussa – eikä ainoastaan huonolla tavalla
24.5. Komissio hyväksyi Keskon Onninen-kaupan
24.5. Koneelle uusi talousjohtaja Microsoftilta
24.5. Digitoday Windows 10:n uudella päivityksellä on ikävä vaatimus
24.5. Googlen tiloissa Pariisissa on käynnissä laaja ratsia
24.5. Digitoday 81 miljoonaa kahmineet pankkiryöstäjät pääsivät kuin koira veräjästä – pidätys oli vain yhden käskyn päässä
24.5. "Tunnelmat ovat uneliaat, kesäpörssi on alkanut"
24.5. Digitoday Suomalaisten karuja tarinoita: Windows 10 alkoi asentua väkisin
24.5. EU:n investointiohjelma isolla summalla mukaan Keski-Pasilan kauppakeskukseen
24.5. Moody's kehuu suomalaisia metsäfirmoja
24.5. Posti alkaa toimittaa myös ruokapaketteja
24.5. Digitoday Ruma arvio Nokian potkujen koosta: 10 000–15 000
24.5. Pankki: Vilja ja metallit alkavat kallistua
24.5. Kiinnostaisiko useampi osinko vuodessa? "Järkisyyt tukevat tiheämpää tahtia"
24.5. Professori valtionyhtiöistä: Eihän Talvivaarakaan kerro yksityisten saavutuksista
24.5. Digitoday Facebook kiistää puolueellisuuden palvelussaan – tekee silti useita korjauksia
24.5. Yle: Outokumpu leikkaa 103 työpaikkaa Suomesta
24.5. SKAL: Liikennekaari uhkaa lisätä harmaata taloutta
Asiakastieto

Yhteistyössä