Kirjaudu ▼
 

Finnairin Vehviläistä ei syytetä asuntokauppajutussa

Lehtikuva
Finnairin Vehviläistä ei syytetä asuntokauppajutussa
Valtakunnansyyttäjävirasto ei nosta syytettä Finnairin toimitusjohtaja Mika Vehviläisen ja eläkevakuutusyhtiö Ilmarisen välisestä asuntokaupasta.
Taloussanomat
10.9.2012 10:01
253

Apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalske on saanut harkintansa valmiiksi ja päättänyt sen perusteella, että hän ei syytä asiassa ketään.

Finnairin tiedotteen mukaan yhtiön hallitus näkee erittäin hyväksi ja tärkeäksi sen, että asia on nyt huolellisesti tutkittu ja että syyttäjä on katsonut, että aihetta syytteeseen ei ole.

Syyteharkinta heilutti Vehviläisen asemaa yhtiön johdossa. Valtionyhtiöistä vastaava kehitysministeri Heidi Hautala (vihr.) on aiemmin todennut, että Mika Vehviläinen ei voi jatkaa tehtävässään, jos hän saa syytteen asuntokauppa-asiassa.

Vehviläisen asuntojärjestely nousi julkisuuteen helmikuussa Helsingin Sanomien kerrottua asiasta. Vehviläinen myi viime vuoden helmikuussa Helsingin ydinkeskustassa sijaitsevan arvoasuntonsa 1,8 miljoonalla eurolla eläkevakuutusyhtiö Ilmariselle, jonka suuri asiakas Finnair on.

Taloustiedot

Ilmarinen on myös yksi Finnairin suurimmista omistajista. Kauppahintaa on julkisuudessa arvioitu korkeahkoksi. Asunto oli tätä ennen ollut pitkään myynnissä vapailla markkinoilla.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Kaupan jälkeen Vehviläinen jäi asuntoon vuokralle Finnairin maksaessa vuokran työsuhde-etuna.

Vehviläinen oli kaupanteon aikaan Ilmarisen hallintoneuvoston jäsen. Ilmarisen toimitusjohtaja Harri Sailas oli tuolloin puolestaan Finnairin hallituksen varapuheenjohtaja. Hallitusta johti Christoffer Taxell, joka junaili kauppaa.

Viime keväänä kävi myös ilmi, että asuntokaupan aikoihin Ilmarinen sopi uuden pääkonttorin rakennuttamisesta Finnairille.
Julkisuudessa suuren kohun herättänyt Vehviläisen asuntokauppa nähtiin esimerkkinä hyvä veli -verkostosta, jossa huippujohtajat järjestelevät asioita toistensa eduksi.

Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (253)

Sivut: 1 2 3 4 5 6 ... 26
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Sorvasiko Finnairin hallitus näkemyksensä valmiiksi jo viime viikolla?
nopeat pesee hitaat 10.9.2012 9:44

Anonyymi
no ei tietenkään syytetä
Nimetön 10.9.2012 9:47

Anonyymi
Pitäisikö ministeri Hautalan miettiä omaa asemaansa, eli onko hän oikeasti kykenevä toimimaan omistajaohjauksesta vastaavana ministerinä. Ei varmaan tee mitään... ministeriksi ja kellokkaaksi pääseminen on "vihreällekin" tärkeämpää kuin yhteiskunnan eli Suomen etu.

Paljonko sähläys maksoi yhteiskunnalle?

Pitäisi Jyrki Kataisen miettiä, että täyttävätkö ministerit Hautala, Räsänen ja Guzenina-R ministeriltä vaadittavaa asiantuntemusta...
hallitusremonttia t. 10.9.2012 9:48

Anonyymi
Tämäpä oli yllättävä päätös:-)
Maan tapa, ei muuta 10.9.2012 9:48

Anonyymi
Kuka yllättyi? Oikeasti?

No, toisaalta, eipä sitten muuta kuin kopioimaan toimintatapaa, tuohan on nyt selvästi todennettu aivan lailliseksi ja hyväksyttäväksi tavaksi.
Nimetön 10.9.2012 9:48

Anonyymi
Nyt saunaan. Kenen vuoro syödä yhteistä hyvää?
Hyvä veli 10.9.2012 9:49

Anonyymi
yllätys...oikeusvaltio my ass
eliitti tekee mitä huvittaa
puhalla minua 10.9.2012 9:50

Anonyymi
Hesarikin voisi hieman muuttaa linjaa, eikä lähteä julkisuuteen iltapäivälehtien tasoisilla jutuilla. Toimittajien ei kannata olla kateellisia ja katkeria työssään...

Pienessä maassa on parempi, että businessmiehet tekevät yhteistyötä kuin että taistelevat toisiansa vastaan, ja pieni auttaminen sallitaan ja tulee hyväksyä.
yhteistyölle tärkeää 10.9.2012 9:50

Anonyymi
Kukapa on edes yllättynyt. Duunareille on yksi laki ja johtajille toinen.
Lakkimies 10.9.2012 9:50

Anonyymi
Hämmästynyt kohahdus kuuluu kansan syvistä riveistä...
Ihanko totta? 10.9.2012 9:50
Sivut: 1 2 3 4 5 6 ... 26
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä