Kirjaudu ▼
 
VR: Junien täsmällisyys parantunut selvästi

Lehtikuva
VR: Junien täsmällisyys parantunut selvästi
VR:n mukaan junien täsmällisyys parani oleellisesti alkuvuonna.
VR-konsernin mukaan sen junien täsmällisyys on parantunut huomattavasti. Viime vuonna lähes joka kolmas kaukojuna saapui myöhässä perille, mutta tänä vuonna junista on ollut myöhässä vain harvempi kuin joka kuudes.
Taloussanomat
28.8.2012 16:20
21

VR:n mukaan junien täsmällisyys parani oleellisesti viime vuoteen verrattuna. Alkuvuonna aikataulun mukaisesti määräasemalle saapuneiden junien osuus kaukoliikenteessä oli 85,6 prosenttia ja lähiliikenteessä 93,2 prosenttia.

Viime vuonna vastaavat luvut olivat 70,7 prosenttia ja 89 prosenttia. Kaukoliikenteen myöhästymisraja on viisi minuuttia ja lähiliikenteessä raja on kolme minuuttia.

VR:n liikevaihto oli toisella vuosineljänneksellä 361,7 miljoonaa euroa, kun se viime vuonna jäi 350 miljoonaan euroon.

Vuosineljänneksen tulos oli 3,2 miljoonaa euroa, kun vuosi takaperin tulos nousi vielä 4,8 miljoonaan euroon. Yhtiön mukaan tulosta heikensivät henkilöstö- ja kalustokulujen kasvu.

– Tuloksessa näkyvät panostukset täsmällisyyden parantamiseksi. Matkustajaliikenteen uusi lippujärjestelmä ja logistiikan tuotantorakenteen muutokset antavat konsernille aiempaa paremmat edellytykset vastata kilpailuun, toimitusjohtaja Mikael Aro toteaa tiedotteessa.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Junaliikenteen henkilökilometrit olivat kasvaneen 4,5 prosentilla. Henkilökilometrit kasvoivat enemmän kuin junamatkojen määrä, eli keskimäärin matkat pitenivät.

Myös verkkokaupan suosio on VR:n mukaan kasvanut syksyllä 2011 käynnistyneen hinnoittelu-uudistuksen jälkeen. Verkkokaupan osuus kaukoliikenteen myynnistä oli alkuvuonna 34,6 prosenttia, kun koko vuoden 2011 vastaava osuus oli 23,7 prosenttia.

Yritykset VR
Ihmiset Mikael Aro
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (21)

Sivut: 1 2 3
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Valitettavasti nämä VR:n tilastot eivät ole luotettavia. Niissä on 2 ongelmaa:

1. Pieniä myöhästymisiä ei niissä kirjata myöhästymisiksi ollenkaan. Vasta jos on kyse yli 5 minuutin myöhästymisestä, se kirjataan.

2. Kirjaukset tehdään ainoastaan pääteasemien suhteen, mutta ei muiden asemien kohdalla. Jos vaikkapa Helsinki-Oulu-juna saapuu Kouvolaan 15 minuuttia myöhässä, tätä ei kirjata myöhästymiseksi ollenkaan, mikäli juna loppumatkalla ehtii ottaa aikataulunsa kiinni ja saapuu Ouluun ajoissa.
Asioita seurannut 28.8.2012 16:18

Anonyymi
olisiko kannattanut muuttaa vielä enemmän aikatauluja, jos olisi laittanut tunnin lisää joka kaukojunaan olisi prosentit jo reippaasti yli 95%. siinä olisi sitten hieno paukutella henkseleitä ja odottaa bonuksien laukeavan. ja jossei muuten bonukset laukea Arolle maksuun niin kai jostain voi vielä työvoimaa vähentää
hell´s angel mikael 28.8.2012 16:23

Anonyymi
Jaa joko juna pääsee perille vuorokauden sisällä määräajasta?
Entinen VR:n asiakas 28.8.2012 16:25

Anonyymi
Matkustajaliikenteen uusi lippujärjestelmä ja logistiikan tuotantorakenteen muutokset antavat konsernille aiempaa paremmat edellytykset vastata kilpailuun, toimitusjohtaja Mikael Aro toteaa tiedotteessa.

Tarkoitetaankos tässä nyt sitä uutta lippujärjestelmää, joka ensin ei moneen viikkoon toiminut ollenkaan? Ja sen jälkeenkin on reistaillut aina silloin tällöin?
Hämmentynyt kansalai 28.8.2012 16:25

Anonyymi
Totta kai junat tulevat täsmällisesti aikataulussaan jos matkaan on käytettävissä enemmän aikaa :-)

Propagandakoneisto vauhdissa!
rape 28.8.2012 16:40

Anonyymi
Valitettavasti nämä VR:n tilastot eivät ole luotettavia. Niissä on 2 ongelmaa:

1. Pieniä myöhästymisiä ei niissä kirjata myöhästymisiksi ollenkaan. Vasta jos on kyse yli 5 minuutin myöhästymisestä, se kirjataan.

2. Kirjaukset tehdään ainoastaan pääteasemien suhteen, mutta ei muiden asemien kohdalla. Jos vaikkapa Helsinki-Oulu-juna saapuu Kouvolaan 15 minuuttia myöhässä, tätä ei kirjata myöhästymiseksi ollenkaan, mikäli juna loppumatkalla ehtii ottaa aikataulunsa kiinni ja saapuu Ouluun ajoissa.

3. Lisäksi esim. Tampere-Helsinki välin aikatauluja on rukattu uusiksi, ts. juna kulkee aikataulussa, koska sillä on vartti enemmän aikaa verrattuna viime vuoteen. :(
LoistavaTulos 28.8.2012 16:41

Anonyymi
Suomi tunnetaan infrastaan joten odotellaan talvea.
resinat ja porot tul 28.8.2012 16:47

Anonyymi
tappiota,
epäluottamusta.
myöhästelyä,
JA PALVELUT SIIRRETTY POIS MATKUSTAJILTA- LIPPULUUKUILTA.
Nimetön 28.8.2012 16:48

Anonyymi
Valitettavasti nämä VR:n tilastot eivät ole luotettavia. Niissä on 2 ongelmaa:

1. Pieniä myöhästymisiä ei niissä kirjata myöhästymisiksi ollenkaan. Vasta jos on kyse yli 5 minuutin myöhästymisestä, se kirjataan.

2. Kirjaukset tehdään ainoastaan pääteasemien suhteen, mutta ei muiden asemien kohdalla. Jos vaikkapa Helsinki-Oulu-juna saapuu Kouvolaan 15 minuuttia myöhässä, tätä ei kirjata myöhästymiseksi ollenkaan, mikäli juna loppumatkalla ehtii ottaa aikataulunsa kiinni ja saapuu Ouluun ajoissa.

3. Lisäksi esim. Tampere-Helsinki välin aikatauluja on rukattu uusiksi, ts. juna kulkee aikataulussa, koska sillä on vartti enemmän aikaa verrattuna viime vuoteen. :(

Kyllä, olet oikeassa.

Itse asiassa VR on tällaiseen vippaskonstiin turvautunut jo parikin kertaa. Noin 10 vuotta sitten kaukoliikenteen aikatauluja väljennettiin, ja toimenpiteelle ihan virallisestikin kerrottiin perusteeksi se, että nyt junat pysyvät paremmin aikatauluissaan.

Nyttemmin sama operaatio sitten uusittiin, eli aikatauluja rukattiin jälleen pikkuisen hitaammiksi. Tällä kerralla tuota perustelua ei kuitenkaan tohdittu enää ihan niin selväsanaisesti lausua ääneen.
Asioita seurannut 28.8.2012 16:49

tässä näkyy suomen palauttamat 30 miljoonaa euron infrarahat eu komisiolle.
maa tunnetaan infras 28.8.2012 16:59
Sivut: 1 2 3
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä