Nokia Siemensiltä 40 ulos epäeettisyyksien takia
Nokia Siemensin raportista käy ilmi, että yhtiö antoi edellisvuonna lähtöpassit yhteensä 40 toimintaohjeitaan rikkoneelle työntekijälle. Luvussa on selvä nousu toissavuodesta, jolloin erotettuja kirjattiin 27.
– Meillä on nollatoleranssi kaiken epäeettisen toiminnan suhteen. Linja on ollut tiukka aiemminkin ja on sitä edelleen. Nyt potkut saaneita sattui olemaan enemmän, luvut vaihtelevat vuosittain, Nokia Siemensin viestintäpäällikkö Riitta Mård kertoo Taloussanomille.
Mård ei suostu paljastamaan mitään potkujen takana olevia yksityiskohtia. Kyseessä on Mårdin mukaan äärimmäisen luottamuksellisia niin yhtiötä kuin erityisesti henkilöitä koskevia yksityisasioita.
– En voi yksittäistapauksista sanoa mitään, eikä minulla ole edes mitään näkyvyyttä niihin. Yksityiskohdat ovat vahvasti henkilöön liittyviä asioita.
Toinen tilastofakta joka nousee raportista esiin on yrityksen omien ja sen alihankkijoiden työntekijöiden kuolemantapausten lisääntyminen.
Kuolemantapauksia oli viime vuonna yhteensä 13, joista neljässä kyse oli yhtiön omista työntekijöistä. Vuonna 2010 kuolemantapauksia kirjattiin vain viisi, joista kaikki olivat yhtiön alihankkijoiden palveluksessa.
– Näissä tapauksissa on tyypillisesti kyse työssä liikkumisessa tapahtuneista liikenneonnettomuuksista. Yleisimmin työntekijät joutuvat liikenneonnettomuuksiin Brasilian tai Intian palveluliiketoiminnassa. Tämän tarkempaa tietoa kuolemantapauksista ei ole annettavana, Mård kertoo.
Hänen mukaansa kasvanut luku kuolemantapauksissa ei välttämättä johdu onnettomuuksien lisääntyneestä määrästä, vaan uuden tarkemman raportointityökalun käyttöönotosta.
– Tapauksia on saattanut aiemmin olla yhtä paljon, mutta raportointi ei ole ollut nykytasollaan, Mård toteaa.











