Kirjaudu ▼
 

Hard Rock Cafen tulo Helsinkiin myöhästyy

Reuters
Hard Rock Cafen tulo Helsinkiin myöhästyy
Amerikkalaisen rokkiravintolan avautuminen Helsingin keskustaan lykkääntyy syys-lokakuulle. Tämä ei silti yhtiön mukaan tarkoita, että projekti olisi vaikeuksissa.
Toivo Martikainen
11.8.2012 06:03
85

Yhdysvaltalaisen ravintolaketjun Hard Rock Cafen Helsingin-toimipisteen avaaminen viivästyy alkuperäisestä aikataulusta. Ketju ilmoitti huhtikuussa, että se avaa toimipisteen Helsingin ydinkeskustaan "kesän aikana". Nyt avaus on kuitenkin lykkääntymässä pitemmälle syksyyn.

– Emme ole lyöneet tarkkaa avautumispäivää vielä lukkoon. Avaamme toivottavasti syyskuun lopulla tai lokakuun alussa, Hard Rock Cafen Pohjoismaiden franchise-toimintojen toimitusjohtaja Lars-Erik Morberg kertoo.

Morbergin mukaan ravintolan rakentamisessa kaikki on mennyt hyvin. Viivästys johtuu kuulemma siitä, että Helsingin-toimipisteen yksityiskohdat halutaan viimeistellä huolellisesti.

– Kaikki menee suunnitelmiemme mukaisesti. Hard Rock Cafe -ravintolan avaaminen on vain monimutkainen prosessi. Haluamme varmistaa, että kaikki on viimeisen päälle valmista ennen kuin avaudumme, hän sanoo.

Ravintola ja oheistuotemyymälä
auki samaan aikaan

Joissain kaupungeissa ketju on avannut ensin oheistuotemyymälänsä, ja itse ravintola on seurannut perästä. Morberg kuitenkin vakuuttaa, että Helsingissä avataan molemmat samalla rykäyksellä.

Ketjulle tyypillisiä isoja avajaisjuhlia ei ole tulossa aivan heti. Yhtiö sanoo haluavansa saada ravintolan arkirutiinit ensin kuntoon.

Ravintola työllistää
aluksi jopa 70 työntekijää

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Amerikkalaistulokkaan on odotettu tuovan vaihtuvuutta pääkaupungin ravintola-alan työmarkkinoille.

Lars-Erik Morbergin mukaan Hard Rock Cafe tarvitsee kymmeniä työntekijää, tosin alussa vain koeajaksi.

– Palkattavien työntekijöiden tarkka määrä ei ole vielä selvillä, mutta aluksi se on jopa 70 ihmistä.

Ruuat, juomat ja raaka-aineet yhtiö sanoo tilaavansa valtaosin suomalaisilta tavarantoimittajilta.

Eikä yhtiöllä ole mitään hinkua laajentua pääkaupunkiseudun ulkopuolelle.

– Se ei ole suunnitelmissamme, Morberg sanoo.

Yritykset Hard Rock Cafe
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (85)

Sivut: 1 2 3 4 5 6 ... 9
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Minustakin olisi syytä keksiä jotain uutta. Toi nyt on jo liian retroo
Uutta 11.8.2012 6:02

Anonyymi
HRC:n vertaaminen ABC:hen on todella osuvaa, sillä melkoisen bulkkiravintolasta on kyse. Eipä HRC:hen ruoan vuoksi koskaan mennäkään.
Esko 11.8.2012 6:10

Anonyymi
juuri tälläiset sliipatut kokoomus viritykset tuhoavat rockin.parempi idea olisi vanhan rav. berliinin herättäminen henkiin.
Nimetön 11.8.2012 6:13

Anonyymi
Miksei sitä avattu Keskisen kyläkaupan kupeeseen?

Muolaset olisi hiessä käynyt siellä ja suosio olisi ollut valtava.
Nimetön 11.8.2012 6:13

Anonyymi
Mikään ei ole niin hyvää Suomelle kuin se että Jan Hurrin analyyseihin emme enää törmää TalSassa.
Nimetön 11.8.2012 6:28

Anonyymi
Olisi tämäkin hanke saanut tehdä Guggenheimit. Roskaruokaloita on Hesassakin jo aivan yllin kyllin.
Seppo 11.8.2012 6:37

Anonyymi
Café Tuulipuku?
Humppa, se on tosimi 11.8.2012 6:42

Anonyymi
Olisi tämäkin hanke saanut tehdä Guggenheimit. Roskaruokaloita on Hesassakin jo aivan yllin kyllin.


Pääasia lienee että Hurrin kommentointia emme enää nää TalSassa.
Nimetön 11.8.2012 6:52

Anonyymi
Hard rock musiikki(?)gendrenä on niin out, niin out. Keski-ikäinen, mustiinpukeutunut pönäkkä rockfanittaja on huvittava näky.
Ajanhermo 11.8.2012 6:53

Anonyymi
Suomeen vaan.Paikasta tulee dressmankuteisiin pukeutuvien IT-duunareiden mekka.
sami 11.8.2012 6:59
Sivut: 1 2 3 4 5 6 ... 9
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti Yöaikaan lähetetyt kommentit päätyvät toimituksen tarkistettavaksi. Kommentit tarkistetaan ja hyväksytään seuraavan päivän aikana. Muina aikoina viestit ovat jälkimoderoinnissa.
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä