Kirjaudu ▼
 

Vikingin uutukaiseen maailman suurin tax-free ja neljä sviittiä

Viking Line
Vikingin uutukaiseen maailman suurin tax-free ja neljä sviittiä
Uutuuslaiva Viking Gracen organic-sviitti on sisustettu vihreään sävyyn.
Viking Linen uutuuslaiva Viking Grace laskettiin perjantaina vesille STX Finlandin Turun-telakalla. Viking Grace on pian valmiina aloittamaan liikenteen Turun ja Tukholman välillä.
Taloussanomat
10.8.2012 18:34
43

Ensi vuoden alusta liikennöintinsä aloittava Viking Grace korvaa Turku–Tukholma-linjalla yli 20 vuotta vanhan Isabella-aluksen.

Yhtiö mainostaa Viking Gracea ympäristöystävällisyydellä. Vesille lasketun aluksen kerrotaan olevan maailman ensimmäinen suuri matkustaja-alus, joka käyttää polttoaineenaan nestemäistä maakaasua.

10:33Osake
+1,38 %
17,65
+0,24

Rakennustöissä siirrytään Turun telakalla nyt viimeiseen vaiheeseen, eli sisätilojen viimeistelemiseen. 218-metriseen laivaan on rakenteilla muun muassa maailman suurin kelluva tax-free-myymälä sekä neljä yksilöllistä sviittiä.

Viking Line pyrkii houkuttelemaan uusia asiakkaita myös kehumalla uuden laivansa palvelutasoa ja tunnelmaa. Kaikki on yhtiön mukaan mietitty viimeisen päälle, valoja, ääniä sekä vuorokaudenaikoja myöten.

Taloustiedot

Optio Viking Gracen sisaraluksen rakentamisesta on jo umpeutunut. Toukokuussa Viking Line kuitenkin ilmoitti, ettei sulje pois mahdollisuutta toisen laivan tilaamisesta myöhemmin.

Valmistuessaan Viking Grace on yhtiön suurin matkustajalaiva, yhteensä 2 800 matkustajapaikalla. Neitsytristeilyn ajankohdaksi suunnitellaan tammikuun 13. päivää.

∇ Mainos ∇
Yritykset Viking Line
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (43)

Sivut: 1 2 3 4 5
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Ihme juttu tuo Ahvenanmaan verovapaus. Se on käytännössä huomattava tulonsiirto Ahvenanmaalle, koska sen seurauksena suuri määrä niin laivakauppaa kuin vaikkapa postimyyntiäkin kirjataan nimenomaan Ahvenanmaalle, ja logistiikkapuoli työllistää ahvenanmaalaisia aika paljon. Itse asiassahan ei ole mitään järkeä: tavaraa rahdataan mantereelta Ahvenmaalle, ja myydään edelleen esim. laivoista verovapaasti.
niin niin 10.8.2012 18:32

Anonyymi
Työttömille ajankulua, risteillä ja nauttia isosta tax-freestä.
jippii 10.8.2012 18:38

Anonyymi
Purkin rakentamiseen käytetään verorahoja kymmeniä miljoonia, ei siis mikään tax free.
Nimetön 10.8.2012 18:46

Anonyymi
Laivayhtiöhän saa tavaran verovapaasti mutta ei se myy sitä eteenpäin myymälöistä tax freenä. Veroa ei asiakkaan tarvitse maksaa mutta hinta ei kuitenkaan ole verovapaata tasoa. Yhtiö jättää veroedun miltei koknaisuudessaan itselleen.
Tsunami 10.8.2012 19:00

Anonyymi
Jonka rakentamista on JOKAINEN Suomen veronmaksaja ollut tukemassa.
Buhahhah 10.8.2012 19:07

Anonyymi
Ahvenamaalle se on taas suuri tax free suomesta
siirretään veroja sinne, kyllä jotkut osaa
elää sanoo suomen ruotttalainen.
minne menet ? 10.8.2012 20:06

Anonyymi
Onnea Viking! Uusi laiva on erittäin tervetullut Itämeren liikenteeseen.

P.S. Oli muuten ensimmäinen positiivinen kommentti, mitä tästäkin uutisesta on annettu. Pitääkö aina negistellä niin paljon?
Nimetön 10.8.2012 20:40

Anonyymi
Valmistuu juuri laman kynnyksellä. Onnea yritykselle...kohta saadaan maksaa lisää tukiaisia, kun ei ole asiakkaita ja kaasuakin menee liikaa. Näinhän kävi Finnjetillekin.
Historia toistaa its 10.8.2012 20:41

Anonyymi
Vikingin olisi syytä laittaa laadukkaammat laivat myös Hki-Tukholma reitille.
Sen verran kälyisiä paatteja ovat jo Amorella ja Gabriella.
eikka 10.8.2012 20:44

Anonyymi
Laivoilla on arkisin ilahduttavasti uusiosuomalaisia jotka kayvat ostoksilla ja tapaamassa myoskin sosiaalituilla elavia tuttujaan Ruotsissa.

Joillakin on myos toinen nimi Ruotsissa ja tuet nostetaan sieltakin.
Talonmies 10.8.2012 20:47
Sivut: 1 2 3 4 5
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä