Sijoituskonserni Capman painui tappiolle
– Vuoden ensimmäisen puoliskon tulos ei ollut tyydyttävä. Hallinnointiliiketoiminta oli tappiollinen johtuen vertailukautta alhaisemmista hallinnointipalkkioista sekä voitonjako-osuustuottojen puuttumisesta, toimitusjohtaja Lennart Simonsen sanoi osavuosikatsauksessaan.
Yhtiön mukaan uusien rahastojen keräämiseen tehdyistä panostuksista johtuen hallinnointipalkkiot eivät täysimääräisesti kata operatiivisen toiminnan kuluja ennen kuin perusteilla olevat uudet rahastot saavuttavat riittävän koon.
Liiketappiota kirjattiin kakkosneljänneksellä 0,8 miljoonaa euroa, kun viime vuonna voittoa kertyi 5,2 miljoonaa euroa. Osakekohtainen tappio oli 0,02 euroa vuoden takaiseen 0,05 euron voittoon verrattuna.
Liikevaihtoa Capman teki kakkoskvartaalilla 6,5 miljoonaa euroa. Vertailukaudella liikevaihto oli 7,6 miljoonaa euroa.
Capman ei anna koko vuotta koskevaa tulosohjeistusta, koska rahastoista saatavat voitonjaot ovat epävarmoja niistä irtautumisten ja niihin liittymisten vuoksi. Lisäksi sijoitusten arvon kehittyminen on epävarmaa.












