Finnairin vähentämistarve pieneni sataan
Neuvotteluissa henkilöstön vähentämistarve pieneni noin sataan aiemmin arvioidusta 120:stä.
Finnair arvioi, että syksyn vähennystarve pystytään hoitamaan pitkältä vapaaehtoisin palkattomin vapain. Mahdolliset irtisanomiset toteutetaan aikaisintaan vuoden 2014 alussa.
Finnair perusteli yt-neuvotteluiden aloittamista sillä, että matkustamohenkilökunnan työn määrä vähenee tulevan Flybe-liikkeenluovutuksen yhteydessä.
Finnair kertoi toukokuussa, että se aikoo siirtää kolmanneksen Euroopan-lennoistaan brittiläiselle kumppanilleen Flybelle. Lentoja alkaa operoida yhteisyritys, josta Flybe omistaa enemmistön eli 60 prosenttia.
Embraer-laivaston suunnitellaan siirtyvän liikkeenluovutuksella syksyllä Flybe Nordicille.
Liikkeenluovutuksen yhteydessä henkilöstö siirtyy yleensä vanhoina työntekijöinä uuden yrityksen palvelukseen. Finnair tarjosi kuitenkin matkustamohenkilökunnalleen mahdollisuutta jäädä Finnairin palvelukseen liikkeenluovutuksesta huolimatta.
Mahdolliset irtisanomiset toteutetaan aikaisintaan vuoden 2014 alussa, kun matkustamohenkilökunnan irtisanomissuoja päättyy.
Henkilöstön vähentämistarpeen arvioidaan vielä pienenevän ennen sitä.
– Lopullinen vähentämistarve riippuu siitä, miten Finnairin lentoliikenne kehittyy ja kuinka suuri on yhtiön luonnollinen henkilöstövähennys, mukaan lukien eläkkeelle siirtymiset, tiedotteessa todetaan.
Määräaikaisten lomautusten sijaan Finnair on tarjonnut matkustamohenkilöstölleen palkattomia vapaita. Yhtiön mukaan niitä haettiinkin jo lokakuulle niin paljon, ettei lomautuksille silloin ole tarvetta.
Myös muille kuukausille tarjotaan ensisijaisesti mahdollisuutta vapaaehtoisiin palkattomiin vapaisiin. Lomautuksiin turvaudutaan vain, jos niihin on tämän jälkeen tarvetta.













