Kirjaudu ▼
 

Wahlroosin Sammon tulos parani selvästi

Peter Jansson
Wahlroosin Sammon tulos parani selvästi
Björn Wahlroos on vakuutuskonserni Sammon hallituksen puheenjohtaja ja kolmanneksi suurin omistaja.
Vakuutuskonserni Sammon tulos parani vuoden toisella neljänneksellä viime vuoden vastaavasta ajasta. Tulos oli myös markkinaodotuksia suurempi.
Taloussanomat
8.8.2012 10:48
39

Sammon mukaan vahinkovakuutuksen tulos oli erinomainen, sen sijaan henkivakuutuksen tulos laski. Osakkuusyhtiö Nordeasta saatiin vuodentakaista enemmän voittoa.

– Vahinkovakuutustoiminnan tekninen tulos oli erinomainen. Tammi-kesäkuussa 2012 Ifin yhdistetty kulusuhde oli yhtiön historian paras kulusuhde vuoden kuutena ensimmäisenä kuukautena, konsernijohtaja Kari Stadigh sanoo tulostiedotteessa.

Konsernin huhti-kesäkuun tulos ennen veroja nousi 369 miljoonasta eurosta 440 miljoonaan euroon eli 19 prosenttia. SME Direktin keräämässä ennusteessa tuloksen odotettiin laskeneen 361 miljoonaan euroon.

Sammon osakekohtainen tulos nousi 0,55 eurosta 0,66 euroon. Markkina-arvoin laskettu osakekohtainen tulos nousi 0,26 eurosta 0,37 euroon.

Sammon osuus osakkuusyhtiö Nordean tuloksesta kasvoi 18 prosenttia 168 miljoonaan euroon.

Sampo omisti kesäkuun lopussa 21,3 prosenttia Nordean osakkeista. Sampo on käsitellyt Nordeaa osakkuusyhtiönään vuoden 2009 lopusta lähtien.

Vahinkovakuutuksessa eli Ifissä tulos ennen veroja nousi 25 prosenttia 251 miljoonaan euroon.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Vahinkovakuutuksen tärkeä tunnusluku eli yhdistetty kulusuhde oli 86,4 prosenttia, kun vuosi sitten lukema oli 91,1 prosenttia.

Yhdistetty kulusuhde mittaa vakuutustoiminnan kannattavuutta. Se kuvaa korvaus- ja liikekulujen suhdetta vakuutusmaksutuottoihin. Jos kulusuhde on alle sadan, yhtiön tuotot ovat suuremmat kuin kulut.

Henkivakuutuksessa eli Mandatum Lifessä tulos ennen veroja aleni 22 prosenttia 32 miljoonaan euroon. Maksutulo kasvoi 228 miljoonasta 234 miljoonaan euroon, mutta koronalennukset ja sijoitustoiminta heikensivät tulosta.

Sampo odottaa konsernin liiketoiminta-alueiden raportoivan hyvän toiminnallisen tuloksen tänä vuonna. Markkina-arvoiset tulokset ovat kuitenkin varsinkin henkivakuutustoiminnassa vahvasti sidoksissa pääomamarkkinoiden kehitykseen.

Sampo tarkensi arviotaan vahinkovakuutustoiminnan yhdistetystä kulusuhteesta. Sen odotetaan olevan kuluvana vuonna 89-92 prosenttia ja siten saavuttavan pitkän aikavälin tavoitteen eli alle 95 prosentin yhdistetyn kulusuhteen. Nordean vaikutuksen konsernitulokseen odotetaan olevan huomattava.

Yritykset Nordea Bank
Ihmiset Kari Stadigh
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (39)

Sivut: 1 2 3 4
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Nyt on Nallella oiva tilaisuus laittaa verkkopankki vihdoin kuntoon. Otetaan java pois kotisivuilta ja palataan vanhoihin hyvin toimiviin sivuihin.

Nythän verkkopankki ei toimi Linuksilla eikä myöskään Ubuntulla.


Aivan loistava kommentti!
pelle 8.8.2012 10:49

Anonyymi
Hallintarekisteriyritysten tilisiirrot taas vievät pääomaa talteen...
Jep, jep 8.8.2012 10:49

Anonyymi
Yhdistetyn kulusuhteen alhaisuus kertoo yksinkertaisesti sen että Ifin vakuutusasiakkaille maksetuissa korvauksissa on kitsasteltu.
Antsa 8.8.2012 10:51

Anonyymi
Mihin perustuu otsikon väite "Wahlroosin Sampo". Hän ei ole läheskään suurin osakkeenomistaja yhtiössä. On taas talousseiskalla kiistattomat tosiasiat päin mäntyä. Järjenkäyttö on ilmeisen ylivoimainen tehtävä talousseiskalle. Sen sijaan tuetaan verkkoon koko ajan virheellistä roskaa.
Lukija 8.8.2012 10:54

Anonyymi
Sampo Pankki = Danske Bank -> Ei mitään tekemistä Sampo-konsernin tai Nallen kanssa.
Luulo ei ole tiedon 8.8.2012 11:04

Anonyymi
Nyt pelaa verkkopankki hyvin.

Saldo on väärin, mutta se johtuu minusta ja useasta Alko-tilitapahtumasta.
S. Hellinkuivaaja 8.8.2012 11:05

Anonyymi
Poliitikkoja uskotaa, Nallelle nauretaan..

Näytöt puhukoot puolestaan
That Boy 8.8.2012 11:05

Anonyymi
En Nallena kehtaisi naamaani tuoda esille. Luulisi nolottavan toimimaton Sampon nettipankki. On ollut aikaa korjata, mutta ei. Vienerleikket ja makeat viinit tulevat ensin.

Kohta putsaat viiksiasi maksalaatikosta kun asiakkaat poistuvat Sampostasi!
Pien sijoittaja 8.8.2012 11:09

Anonyymi
Mihin perustuu otsikon väite "Wahlroosin Sampo". Hän ei ole läheskään suurin osakkeenomistaja yhtiössä. On taas talousseiskalla kiistattomat tosiasiat päin mäntyä. Järjenkäyttö on ilmeisen ylivoimainen tehtävä talousseiskalle.


Niiin... suurin omistaja on Solidium, joten paljon "oikeampi" otsikko olisi Suomen Sampo tai Meidän Sampo. Tai sitten Eläkeläisten Sampo, koska 10 suurimman omistajan joukossa on 6 eläkeputiikkia.
nyf 8.8.2012 11:15

Anonyymi
Lakatkaa puhumasta Sampo pankin nettiyhteyksistä tässä yhteydessä. Sampo pankin omistaa Danske Bank,
"Nallen" Sampo taas on konserniyhtiö joka omistaa vakuutusyhtiö IFin, Madatum Lifen, sekä osuuden Nordeasta (mutta ei enää mitään Sampo pankista, myytyään sen vuosia sitten Danskelle)!
Yksi vaan 8.8.2012 11:16
Sivut: 1 2 3 4
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti Yöaikaan lähetetyt kommentit päätyvät toimituksen tarkistettavaksi. Kommentit tarkistetaan ja hyväksytään seuraavan päivän aikana. Muina aikoina viestit ovat jälkimoderoinnissa.
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä