Kirjaudu ▼
 

Toimistokalustevalmistaja Martela yhä tappiolla

Martela
Toimistokalustevalmistaja Martela yhä tappiolla
Toimistokalusteita valmistavan Martelan liiketulos oli lähes miljoonan tappiolla toisella vuosineljänneksellä. Liikevaihto kasvoi edellisvuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna.

Taloussanomat
3.8.2012 10:08
4

Toimistokalusteita valmistavan Martelan liiketulos oli lähes miljoonan tappiolla toisella vuosineljänneksellä. Liikevaihto kasvoi edellisvuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna.

Martela teki huhti-kesäkuussa 0,9 miljoonan euron liiketappion eli yhtä paljon kuin viime vuonna. Osakekohtainen tappio syveni 0,29 euroon vuotta aiemmasta 0,21 eurosta. Liikevaihto kasvoi 15 prosenttia 35,1 miljoonaan euroon.

Martela selittää tulostaan sillä, että liiketoiminnan kehittämiseen tehdyt panostukset ovat lisänneet kiinteitä kustannuksia. Lisäksi kiinteitä kustannuksia nosti muuttopalvelu Grundellin ostaminen.

Martelan mukaan kuluvan vuoden liikevaihto kasvaa viime vuodesta. Liiketuloksen yhtiö ennakoi pysyvän viime vuoden tasolla tai olevan sitä parempi.

Taloustiedot

– Kansainvälisen talouden epävarmuuden vaikutuksia ei ollut merkittävästi havaittavissa pohjoismaisessa toimistokalustekysynnässä. Kysyntä säilyi kohtuullisen hyvällä tasolla Suomessa, Ruotsissa ja Puolassa. Tanskassa sen sijaan kysyntä on pysynyt edelleen vaimeana, Martela toteaa osavuosikatsauksessa.

∇ Mainos ∇
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (4)

Sivut: 1
EdellinenSeuraava

Anonyymi
joo kallista lastulevyä
jepulis 3.8.2012 10:25

Anonyymi
Aioin kirjoittaa, että ei uskoisi menevän huonosti niillä hinnoilla. Mutta oli jo muut ehtineet. Martela kuppaa julkista sektoria.
Nää on näitä 3.8.2012 11:24

Anonyymi
Liian korkeat hinnat, eli tuotteiden hinnoittelu pielessä.
Ari Heikkinen 3.8.2012 13:22

Anonyymi
Liian korkeat hinnat, eli tuotteiden hinnoittelu pielessä.


Miten tuotteiden hinnoittelu on pielessä, jos liikevaihto on kuitenkin kasvanut. Olisiko miinusmerkkisen tuloksen taustalla kuitenkin investoinnit ja niistä seuranneet kustannukset???
ihmettelijä 3.8.2012 13:53
Sivut: 1
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä