Stockmannin liikevaihdon kasvu painottui Baltiaan ja Venäjälle
Kauppakonserni Stockmannin liikevaihto kasvoi kesäkuussa 5,6 prosenttia vuotta aiemmasta ja oli 164,7 miljoonaa euroa, yhtiö kertoo tiedotteessaan.
Tavarataloryhmän liikevaihto kasvoi 7,2 prosenttia. Kasvu painottui Baltiaan ja Venäjälle. Suomessa kasvu jäi 4,7 prosenttiin.
Muotiketjuista Seppälällä meni heikosti, sillä sen liikevaihto supistui 6,5 prosenttia viime vuodesta. Myynti oli vaisua erityisesti Venäjällä, mutta myös Suomessa. Baltiassa kauppa kävi sen sijaan hyvin. Lindexin euromääräinen liikevaihto kasvoi 6,2 prosenttia.
Stockmannin koko alkuvuoden eli tammi-kesäkuun liikevaihto oli 987,2 miljoonaa euroa, jossa on 7,6 prosenttia kasvua viime vuodesta.
Taloustiedot
∇ Mainos ∇













