Boikottilistalle joutunut Pöyry antoi tulosvaroituksen
Pöyry on laskenut selvästi arviotaan kuluvan vuoden tuloskehityksestä. Pöyry arvioi nyt liikevoittonsa ilman uudelleenjärjestelykuluja pysyvän vakaana viime vuoteen verrattuna, kun yhtiö on aiemmin ennustanut liikevoiton paranevan selvästi.
Liikevaihtonäkymänsä Pöyry pitää tämän vuoden osalta ennallaan ennakoiden liikevaihdon pysyvän vakaana.
Pöyryn myukaan pääasiallisia syitä näkymien heikentymiseen ovat ydinliiketoimintojen ulkopuolisten, heikkoa tulosta tekevien liiketoimintayksiköiden ja toimistojen sulkeminen ja myynti, kaupunki-liiketoimintaryhmän kirjaamat projekti- ja luottotappiot sekä odotuksia alhaisempi käyttöaste tietyillä markkinoilla ja erityisesti liikkeenjohdon konsultoinnissa.
Pöyry ilmoittaa samalla jatkavansa liiketoimintaportfolionsa strategista tarkastelua erityisesti Kaupunki-liiketoimintaryhmässä. Aiemmin ilmoitettu toiminnan tehostamisohjelma jatkuu vuoden loppuun.
– Yhtiön tulos ei ole ollut tyydyttävä ja olemme aloittaneet tarvittavat toimenpiteet kustannusten sopeuttamiseen tehokkuutemme ja kannattavuutemme parantamiseksi, Pöyryn hallituksen puheenjohtaja ja toimitusjohtaja Henrik Ehrnrooth sanoo yhtiön tiedotteessa.
Pöyry julkaisee tammi–kesäkuun osavuosikatsauksensa heinäkuun 27. päivä, jolloin se kertoo myös tarkempia tietoja näkymistään.
Pöyry vaihtoi keväällä toimitusjohtajaansa, kun Heikki Malinen jätti tehtävänsä. Uutena toimitusjohtajana aloittaa syksyllä Alexis Fries, ja hallituksen puheenjohtaja Ehrnrooth hoitaa tehtävää siihen saakka.
Tällä viikolla julkisuuteen tuli myös tieto, että Pöyry Management Consulting on joutunut Maailmanpankin boikottilistalle yhtiön lähetettyä vääriä laskuja ja tarjottua Maailmanpankin työntekijöille sopimattomia etuja.
Pöyryn osake sukelsi Helsingin pörssissä eilen 6,9 prosenttia, ja tänään kello 15 aikaan iltapäivällä se oli 6,1 prosenttia miinuksella 4,13 eurossa.













