News Corp vahvisti: Yhtiön pilkkomista harkitaan
Mediamagnaatti Rupert Murdochin News Corporation on vahvistanut harkitsevansa yhtiön jakamista kahtia.
Aiemmin tänään julkisuudessa liikkui tietoja, että Murdoch harkitsee News Corpin kahtiajakoa. Julkisuudessa olleiden tietojen mukaan jaon jälkeen toinen puoli yhtiöstä keskittyy lehtien julkaisuun ja toinen viihteeseen.
Uutistoimisto Bloombergin nimettöminä pysytelleiden lähteiden mukaan yhtiössä on käyty keskustelua siitä, pitäisikö sanomalehtiliiketoiminta erottaa viihdebisneksestä. Heidän mukaansa neuvottelut ovat jo pitkällä, ja News Corpin hallituksen puheenjohtaja ja toimitusjohtaja Murdoch valvoo neuvotteluja.
News Corporationin osakkeenomistajat ovat ajaneet laajojen elokuva- ja televisiotoimintojen erottamista sanomalehtien julkaisusta.
Yhtiön lehtibisnes on kärsinyt alan hitaasta kasvusta ja konsernin lehtien kyseenalaisista tiedonhankintakeinoista Britanniassa nousseesta skandaalista. Poliisi on tutkinut väitteitä, joiden mukaan News-konserniin kuuluvien Sunday Timesin, The Sunin ja News of the Worldin toimittajat olivat hankkineet tietoja muun muassa ihmisten puhelinvastaajiin, pankkitietoihin ja sairausrekistereihin murtautumalla.
Kohun takia yhtiö ei onnistunut ostamaan satelliittiyhtiö British Sky Broadcasting Groupia, minkä lisäksi se joutui lakkauttamaan News of the World -lehden. Lisäksi News Corpin toiminnasta Britanniassa vastaava Rebekah Brooks joutui eroamaan tehtävästään.
News Corpin operatiivinen johtaja Chase Carey sanoi helmikuussa, että yhtiön johto on keskustellut yhtiön hajottamisesta poliisitutkinnan vuoksi.
News Corporationin vuotuinen liikevaihto oli viime vuonna yhtiön ilmoituksen mukaan 34 miljardia dollaria. Yhtiö toimii pääasiassa Yhdysvalloissa, Euroopassa, Australiassa, Aasiassa ja latinalaisessa Amerikassa.
News Corp alotti tv-lähetystoiminnan tänä vuonna myös Suomessa, kun yhtiön FOX-kanava alkoi näkyä SuomiTV:n entisellä kanavapaikalla.
News Corpin osake lähti New Yorkin Nasdaq-pörssissä kovaan nousuun, kun huhut kahtiajaosta tulivat julkisuuteen. Yhtiön osake oli puolen tunnin kaupankäynnin jälkeen noin kello 17 Suomen aikaa 8,0 prosentin ylämäessä 21,91 dollarissa.












