Kirjaudu ▼
 

Niklas Herlin: "Alma Media tasaa hyvin riskiä"

LEHTIKUVA / MARTTI KAINULAINEN
Niklas Herlin: "Alma Media tasaa hyvin riskiä"
Alma Median suuromistajaksi noussut Niklas Herlin kertoo yhtiön tasapainottavan muita pörssiomistuksia, joita ovat Kone ja Cargotec. Osakkeita ei ole tarkoitus myydä vähään aikaan.
Taloussanomat
21.6.2012 18:29
18

Tänään tehdyllä kaupalla mediayhtiö Alma Median suuromistajaksi noussut Niklas Herlin kertoo tähtäävänsä Almassa pidemmän ajan omistajaksi.

– Alma Media on minulle pidempiaikainen sijoitus, Herlin totesi Taloussanomille.

05:30Osake
+0,56 %
71,95
+0,40

Hän korostaa tuntevansa Alma Median liiketoiminnan hyvin jo Kauppalehden toimittajavuosiensa ajoilta.

Herlinin mukaan kotimarkkinoilla toimiva Alma Media tasapainottaa sijoitusyhtiö Mariatorpin muita vientipainotteisempia sijoituksia, joita ovat hissi- ja liukuporrasyhtiö Kone ja lastinkäsittelylaitteita valmistava Cargotec. Molemmissa Herlinin suvun edustajat ovat merkittävimpinä omistajina.

– Sinänsä molemmat ovat hyvin kannattavia vientiyhtiöitä, mutta periaatteessa Alma Media tasaa hyvin riskiä, Herlin sanoi ja toteaa vientiyritysten toiminnan olevan pitkälti riippuvaista myös suhdanteista.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Koneesta Mariatorp omistaa toukokuun lopun omistajatietojen mukaan 3,2 prosenttia ja Cargotecista 12,2 prosenttia. Herlin kertoo muokkaavansa salkkujaan jatkuvasti, mutta ei ole vähentämässä periaatteessa omistuksiaan kummastakaan.

– Molemmat ovat minulle pörssiyhtiöitä eivätkä perheyrityksiä, Herlin kertoo.

Alma Media kertoi tänään, että Mariatorp on ostanut 7,6 miljoonaa Alman osaketta. Osakekauppa nostaa Mariatorpin Alman toiseksi suurimmaksi omistajaksi 10,1 prosentin osuudella. Selvästi suurin omistaja on Ilkka-Yhtymä noin 30 prosentin osuudella.

Lisää Aiheesta
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (18)

Sivut:1 2
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Alma-konsernin julkaisut on menneet pannaan monella, pelkkää jaskaa suoltaa ja omaan pesään kuseminen on suorastaan häpeällistä..!

Hissi ja liuku vedetään vielä massiiviseen boikottiin, kosto elää prklele..
Nimetön 21.6.2012 21:56

Anonyymi
Almamedian tuotokset on jo pitkään olleet boikotissa, Yle ja MTV3, kaikki yhtä jaskaa..

Jytky tulee ja voimalla, Suomi Suomalaisille ja negereille lyijyä jo rajalla..!
Nimetön 21.6.2012 22:10

Anonyymi
Ihmeellistä, ettei tästä Euroopan vakausmekanismiasiasta ole juuri missään lehdessä otsikoita. Tässähän annetaan kuitenkin ulkopuoliselle salaisesti toimivalle puljulle oikeus kupata rahaa Suomen valtiolta ja kyseisen putiikin henkilöstö toimii lakien syytesuojan kanssa kaikkien lakien yläpuolella. Jokainen täysjärkinen ymmärtää, ettei tuommoiseen pitäisi Suomen lähteä. Media tuntuu olevan kokonaan Kokoomuksen talutusnuorassa kun Halla-Ahon päiväsakon suuruus ja vaikka Hakkaraisen kalsarit ovat tärkeämpi asia uutisoitavaksi isoin otsikoin kuin se, että päätäntävalta siitä, että kuinka valtiomme rahoja käytetään ulkoistetaan jollekin lakien yläpuolella toimivalle isokenkäisten salaseuralle.

Toimittajat aivan kädettömiä koiria...


No just. Ja tuo liittyy tähän artikkeliin miten? Ei muuten ihan jokainen täysjärkinen ymmärrä tuota sinun järkeilyäsi ulkopuolisesti salaa toimivine puljuineen...
Xpat 21.6.2012 22:26

Anonyymi
Kannattaa ostaa sitä mitä bilderberg ryhmä ostaa ja ehdottomasti tumpata ne jotka ne tumppaa. Helppoa rahaa.
pörssiguru 21.6.2012 23:10

Anonyymi
Ihmeellistä, ettei tästä Euroopan vakausmekanismiasiasta ole juuri missään lehdessä otsikoita. Tässähän annetaan kuitenkin ulkopuoliselle salaisesti toimivalle puljulle oikeus kupata rahaa Suomen valtiolta ja kyseisen putiikin henkilöstö toimii lakien syytesuojan kanssa kaikkien lakien yläpuolella. Jokainen täysjärkinen ymmärtää, ettei tuommoiseen pitäisi Suomen lähteä. Media tuntuu olevan kokonaan Kokoomuksen talutusnuorassa kun Halla-Ahon päiväsakon suuruus ja vaikka Hakkaraisen kalsarit ovat tärkeämpi asia uutisoitavaksi isoin otsikoin kuin se, että päätäntävalta siitä, että kuinka valtiomme rahoja käytetään ulkoistetaan jollekin lakien yläpuolella toimivalle isokenkäisten salaseuralle.

Toimittajat aivan kädettömiä koiria...


Etenkin Yle:n, Mtv3:n, Ilta-Sanomien sekä Hesarin toimittajat eivät ole toimittajia, vaan paremminkin mainostoimittajia, kirjoittavat kieliulkona mitä Kokoomuksen puoluesihteeri sanelee...

Saako bonuksia enemmän, jos kirjoittaa vain Kokoomuksesta?
Nimetön 21.6.2012 23:31

Anonyymi
Perintörahoilla pätemistä.
Tehkää rahat musta 22.6.2012 5:30

Anonyymi
Pallaeho ja muut leukojenlouskuttelijat ovat pelin jo menettäneet. Puhetta, paskanjauhantaa, ei tekoja. Vastuu ei kelpaa.

Turhia huutelijoita.
Simon Tonni 22.6.2012 11:09

Anonyymi
Hyvä vaan. Toivottavasti lehtien laatu näkyisi myös toimittajien ajatuksien juoksuna eikä mitään tällaista kopioi-liitä-skeidaa kuten tämä Taloussanomat aina liittää jotain Nokiaan haukkumista ilman omaa järkeä.
Nimetön 23.6.2012 21:53
Sivut:1 2
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti Yöaikaan lähetetyt kommentit päätyvät toimituksen tarkistettavaksi. Kommentit tarkistetaan ja hyväksytään seuraavan päivän aikana. Muina aikoina viestit ovat jälkimoderoinnissa.
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä