Niklas Herlin: "Alma Media tasaa hyvin riskiä"
Tänään tehdyllä kaupalla mediayhtiö Alma Median suuromistajaksi noussut Niklas Herlin kertoo tähtäävänsä Almassa pidemmän ajan omistajaksi.
– Alma Media on minulle pidempiaikainen sijoitus, Herlin totesi Taloussanomille.
Hän korostaa tuntevansa Alma Median liiketoiminnan hyvin jo Kauppalehden toimittajavuosiensa ajoilta.
Herlinin mukaan kotimarkkinoilla toimiva Alma Media tasapainottaa sijoitusyhtiö Mariatorpin muita vientipainotteisempia sijoituksia, joita ovat hissi- ja liukuporrasyhtiö Kone ja lastinkäsittelylaitteita valmistava Cargotec. Molemmissa Herlinin suvun edustajat ovat merkittävimpinä omistajina.
– Sinänsä molemmat ovat hyvin kannattavia vientiyhtiöitä, mutta periaatteessa Alma Media tasaa hyvin riskiä, Herlin sanoi ja toteaa vientiyritysten toiminnan olevan pitkälti riippuvaista myös suhdanteista.
Koneesta Mariatorp omistaa toukokuun lopun omistajatietojen mukaan 3,2 prosenttia ja Cargotecista 12,2 prosenttia. Herlin kertoo muokkaavansa salkkujaan jatkuvasti, mutta ei ole vähentämässä periaatteessa omistuksiaan kummastakaan.
– Molemmat ovat minulle pörssiyhtiöitä eivätkä perheyrityksiä, Herlin kertoo.
Alma Media kertoi tänään, että Mariatorp on ostanut 7,6 miljoonaa Alman osaketta. Osakekauppa nostaa Mariatorpin Alman toiseksi suurimmaksi omistajaksi 10,1 prosentin osuudella. Selvästi suurin omistaja on Ilkka-Yhtymä noin 30 prosentin osuudella.












