Kirjaudu ▼
 

Maineenhallintajohtaja Ylelle: Nokialta puuttuu yhä nöyryyttä

Chris Ratcliffe/Bloomberg News
Maineenhallintajohtaja Ylelle: Nokialta puuttuu yhä nöyryyttä
Ylen haastattelemien maineenhallintajohtajien mukaan huono maine on voinut muodostua Nokian painavimmaksi taakaksi. Etenkin Suomessa Nokia on menettänyt sädekehänsä.
Taloussanomat
15.6.2012 07:25
70

Maineenhallintaan erikoistuneen liikkeenjohdon konsulttiyrityksen Pohjoisranta Burson-Marstellerin toimitusjohtaja Jouni Heinonen arvioi, että Nokian maineen alamäki on ollut ennakoitavissa.

– Ensimmäiset signaalit tulivat jo vuonna 2006. Se liittyi siihen Ollilan ja Kallasvuon vetovastuun vaihtoon. Sen jälkeen indikaattori näytti ihan selvästi, että jotain on tapahtumassa, Heinonen totesi Ylelle.

Tässä kuussa julkaistun 2012 Global RepTrak raportin mukaan Nokia on pudonnut jyrkästi. Nokia on yhä maailman johtavien yritysten listalla sijalla 24, mutta yhdeksän sijan menetys vuodessa kielii ongelmista.

– Erityisesti Suomessa ihmiset näyttävät menettäneen uskonsa Nokiaan tai eivät usko Nokian tulevaisuuteen. On todella huolestuttavaa nähdä tällainen pudotus yhdessä vuodessa, kommentoi Reputation Institute Internationalin tanskalainen toimitusjohtaja Henrik Strøier.

Taloustiedot

Maineen merkitys yritykselle on nykyisin entistä tärkeämpääi. Tuotteet, palvelut tai taloudellinen menetys ovat vain osa maineesta, arvioi Pohjoisrannan Heinonen.

- Yrityskulttuuri ja johtaminen näkyy suuressa osassa yrityksen toimintaa. Pitää saada lisää nöyryyttä tunnustaa ongelmia. Jos katson esimerkiksi Nokian torstaista tiedotetta, niin siitä on nöyryys aika kaukana. Kommunikaatiossa on paljon petrattavaa, sanoo Heinonen.

∇ Mainos ∇
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (70)


Anonyymi
Amerikkalaisessa yrityskulttuurissa heidän mielestään valehtelukin on erinomainen bisnesidea silloin, kun se hyödyttää heitä itseään. Nokia ei ole ollut nöyrä, eikä sen enää tarvitse sellaiseksi tullakaan. Saattepa nähdä, ettei mene enää kauan, kun Nokia on osa Microsoftia. Amerikkalaisen bisnesajattelun kulmakivi on varastaa muiden keksinnöt, patentit ja teknologia, ja ruveta sen jälkeen tuottamaan ko tuotteita vain omaksi eduksi, kuin omana keksintönä. Eiköhän tämä nykyinen johtaja ole palkattu romuttamaan osakkeen hinta, jonka jälkeen MS voi sen halvalla ostaa. Valitettavasti.
Vasko Takamaa 15.6.2012 8:37

Anonyymi
Jaahas, täällä työttömät ja katelliset kommentoi Nokiaa!

Mahtaa teitä vituttaa jospa vaikka hommasta tuleekin suurta ja kaunista Wondows maailman avulla.

Maailmaan mahtuu kilpailua ja Anroid muovirasiat ja Applen ylihinnoiteltu vahnhanaikainen kapulalla ne vasta joutuukin taisteleen kun tulee uutta markkinoille.

Moni teistäkin homaisi Wondows 8 uuden tietokoneen ja siheen kylkeen Windows 8 tablet ja Nokia WIndows 8 parhaimman mallin, mutta taitaa olla niin että ei teillä löydy massia päivittää vanhanaikasia it vehkeitänne 2000 luvun tegnologiaan virusten kanssa taistelette kun pornosivuilla pyoritte.

ps. Alkuun pääsette kun lopetatte dokaamisen niin säästyy puhelimen ostoon rahaa!
Haistakaa iso V 15.6.2012 8:39

Anonyymi
´

Kuinkahan Apple olisi menestynyt, jos olisi sijoittanut rahansa puhelimien kehitystyön sijasta maineen hallinnan konsulttien ja yritysvalmentajien ahneille armeijoille?
vänrikki S. 15.6.2012 8:44

Anonyymi
Iso osa työppaikoista vaatii narsistista luonetta mm. puheammatit.
narsismi 15.6.2012 8:45

Anonyymi

Siinä voi olla ihan sama juttu, ei mene kaupaksi vaikka maksaisi pari kymppiä.


Näin on. En käyttäisi edes ilmaiseksi.
työtön 15.6.2012 8:49

Anonyymi
´

Kuinkahan Apple olisi menestynyt, jos olisi sijoittanut rahansa puhelimien kehitystyön sijasta maineen hallinnan konsulttien ja yritysvalmentajien ahneille armeijoille?


Kasittaakseni Apple panostaa melkoisesti brandiinsa, imagoonsa jne.

Sinulla tosin tuntuu olevan parempaa tietoa, eli voisitko ystavallisesti jakaa vaikkapa lahteesi vaitteidesi tueksi? Eli kuinka vahan Apple sitten panostaa markkinointiin, brandiin ja imagoonsa?
Tesla 15.6.2012 8:52

Anonyymi
Narsisti on ihmisvihaaja ja antaa kenkää surutta saadakseen itse lisää mitä tahansa.


Ilmankos suomalaiset nuoret ovatkin suuremmissa määrin siirtymässä moisen ulkopuolelle. Tämä näkyy esimerkiksi pilvenpolton yleistymisessä. Nuoret SUORAAN reagoivat vanhempiensa ja isovanhempiensa ahneuteen pyrkimällä toisenlaiseen elämään kuin ikuiseen velkaorjuuteen ja pakkotyöhön.
Nimetön 15.6.2012 9:00

Anonyymi
Mielenkiintoinen ajatus olisikin Nokian jatkavan ja itse asiassa tuottavan kaikki ylemmän hintatason lumiat Suomessa made-in-finland brandillä. Lisäkulu? Peittoaisiko brandillä kulun takaisin?
suomi nousuun 15.6.2012 9:07

Anonyymi
Narsisti on ihmisvihaaja ja antaa kenkää surutta saadakseen itse lisää mitä tahansa.

Ilmankos suomalaiset nuoret ovatkin suuremmissa määrin siirtymässä moisen ulkopuolelle. Tämä näkyy esimerkiksi pilvenpolton yleistymisessä. Nuoret SUORAAN reagoivat vanhempiensa ja isovanhempiensa ahneuteen pyrkimällä toisenlaiseen elämään kuin ikuiseen velkaorjuuteen ja pakkotyöhön.


Tähän suuntaan minäkin olen ajatellut. Itse asiassa tämä on juuri hyvä indikaattori osoittamaan sitä, että nykyajan nuoret ovat sittenkin aika fiksua porukkaa. Tietyissä asioissa jopa selvästi fiksumpaa kuin me vanhemmat ikäluokat.

Enkä todellakaan yhtään epäröi myöntää tätä seikkaa, päinvastoin. On pelkästään hyvä, jos tuosta vanhasta alistujamentaliteetista päästäisiin vihdoinkin eroon. Ja nyt on aika lupaavia merkkejä tosiaan näköpiirissä!
Vanhempi setä 15.6.2012 9:09

Anonyymi
Nokia hukkasi tietonsa ja taitonsa jaykkaan tietojarjestelmaan, josta eivat saa mitaan pihalle, kun kunkin projektikansion vastaavat ja next levelit ja next levelit on potkittu ulos ja tilit lopetettu, niin ei ole ketaan joka saisi tietoja ulos kohtuuhintaan. Se menee ihan forensics jutuksi jos jotain pitaisi kaivaa ulos. Eli kaikkea arvokasta firma teki, mutta unohti miettia miten pitaa tiedot kaytettavissaan ja miten tietaa mita missakin on, jos ne ihmiset jotka tiesivat on kengitty ulos ja tosiaan systeemi on alunperin kovin turvalliseksi suunniteltu.

Johto ei tajunnut yhtiota muokatessaan, etta dinosaurusjaykka tietojarjestelma ei taivu perassa, ja niinpa taisivat alkaa projektit myohastella, tehottomuus kasvaa kun projekti-ihmisille ei saatu edes sahkopostitileja auki, tai paasyja projektikansioihin.

Strateginen virhe joka pahensi tilanteen sen sijaan etta olisi ollut mahdollista korjata ja kehittaa, oli lopettaa yhteistyo IBM:n kanssa. IBM halusi kumppanuutta, mutta Nokia paatti vieda jo sairastuneen tietojarjestelman Intialaisten hoidettavaksi. Se oli kuin vaihtaa laakari poppatohtoriin, koska halvemmalla sai. Joku tolvana tuijotti kustannuksia ja unohti kokonaan ettei se jarjestelma itsestaan toimi.
pwm 15.6.2012 9:14
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä