Kirjaudu ▼
 

Nokialta odotetaan henkilöstövähennyksiä

Chris Ratcliffe/Bloomberg News
Nokialta odotetaan henkilöstövähennyksiä
Nokian työntekijöitä on kutsuttu tänään koolle tiedotustilaisuuteen, mutta tilaisuuden aiheesta on erilaisia arvailuja. Henkilöstövähennykset ovat yksi todennäköinen syy.
Taloussanomat
14.6.2012 07:31
54

Matkapuhelinyhtiö Nokia järjestää tänään aamupäivällä tiedotustilaisuuden kaikille Salon tehtaan työntekijöille. Yle Uutisten tietojen mukaan yhtiö kertoo mittavista irtisanomisista myös Oulussa.

Nokian tuotekehityksen luottamushenkilö Aimo Leskelä kertoi eilen Taloussanomille, ettei tilaisuuksien aihetta ole kerrottu edes luottamushenkilöille.

– On tullut vain kutsut tilaisuuksiin, Leskelä sanoi.

Helsingin Sanomien mukaan henkilöstö on kutsuttu koolle Salon lisäksi myös muissa Suomen toimipisteissä.

Taloustiedot

Toimitusjohtaja Stephen Elopin puhe pääkonttorista välitetään videoyhteydellä Espoosta muualle maahan.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Nokian Tampereen yksikön ylempien toimihenkilöiden pääluottamusmies Jarmo Talvitie arvioi Yle Uutisille, että Salon tiedotustilaisuus koskisi joko tehtaan tulevaisuuden säästöjä tai Nokian Windows-strategiaa. Hän ei uskonut, että Nokia ilmoittaisi uusista henkilöstövähennyksistä.

Nokia ilmoitti viimeksi helmikuussa vähennyksistä Salon tehtaalla. Niiden jälkeen tehtaalla työskentelee noin 700 työntekijää.

Nokian Salon henkilökunnalle järjestettävästä tiedotustilaisuudesta kertoi ensimmäisenä Salon Seudun Sanomat.

Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (54)

Sivut: 1 2 3 4 5 6
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Kuihtuu nokia kuin suomen talous kun verotulot loppui kassaa paisuttamasta.
VIPU, UUNO VIPU. 14.6.2012 7:38

Anonyymi
Näin se hyvinvointivaltio toimii isoine veroineeen ja valtavine julkisen puolen porukkoineen, onneksi kohta päästään eroon noista riistäjä yrityksistä niin alkaa talous kukoistamaan..
T: vasemmisto, vihre 14.6.2012 7:42

Anonyymi
Onhan myös mahdollista että nokian kännyköitten menekki on sitä luokkaa että koko kännykkä tuotanto siirretään saloon.
Tästä huolimatta saattaa työvoiman vähennystarvetta olla.

Voimme sitten jälleen olla ylpeitä siitä että nokian kännykkä on kokonaan suomalainen ja suomessa tehty, vrt. benefon nyk. geosentti.
Nimetön 14.6.2012 7:45

Anonyymi
Jarmo taitaa olla aika pihalla. Jakke on sinilimäinen kaveri, oikea mies taistelemaan työntekijöiden puolesta, vai?
Nimetön 14.6.2012 7:46

Anonyymi
Ei hätää, irtisanotut Salossa ja Oulussa voivat perustaa paitojen pesuloita, yleishyödyllisiä säätiöitä ja kiinteistövälitys toimistoja. Nostatte vielä hintoja maan tavan mukaan 10% joka vuosi niin mikään ei voi mennä pieleen. Talous kasvaa kohisten 10% vuodessa.
Nimetön 14.6.2012 7:48

Anonyymi
Ei hätää, irtisanotut Salossa ja Oulussa voivat perustaa paitojen pesuloita, yleishyödyllisiä säätiöitä ja kiinteistövälitys toimistoja. Nostatte vielä hintoja maan tavan mukaan 10% joka vuosi niin mikään ei voi mennä pieleen. Talous kasvaa kohisten 10% vuodessa.


Myös erillaiset kotouttamistoimet tulee työllistämään enenevissä määrin.
Kenttätyöhön tarvitaan lisäksi suurimäärä tasa-arvonvalvojia. Ylivalvojahan meillä jo on mutta ei se riitä eikä ehdi enää tekemään kaikkee.
Nimetön 14.6.2012 7:49

Anonyymi
Elop tuli Nokiaan muutosjohtajaksi, kun vanhat johtajat eivät pystyneet firmaa uudistamaan ja aika alkoi ajaa siitä ohi. Tämä on looginen askel yrityksen tervehdyttämisessä.
Läskiintynyt organisaatio kuin konsanaan kunnissa ja valtiolla


Joo, joo, mutta kunnissa ja valtiolla johdossa ovat virkamiehet itse itseään johtajen sekä poliitikot, jotka haluavat vain suurempaa ja suurempaa ...
Talousdemokratiaa yr 14.6.2012 7:50

Anonyymi
Nokia antoi tulosvaroituksen 11.4.2012 ja sen jälkeen on vain jännitetty, että alkaako YT-neuvottelut ennen vai jälkeen kesälomien ?
Turskatehdas 14.6.2012 7:52

Anonyymi
Elop tuli Nokiaan muutosjohtajaksi, kun vanhat johtajat eivät pystyneet firmaa uudistamaan ja aika alkoi ajaa siitä ohi. Tämä on looginen askel yrityksen tervehdyttämisessä.
Läskiintynyt organis 14.6.2012 7:52

Anonyymi
Kokoomuspolitiikan tulos, on täällä firma ulos!
kansa eänesti 14.6.2012 7:54
Sivut: 1 2 3 4 5 6
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä