Kirjaudu ▼
 

Alma Media osti Suomen Hankintakeskuksen

Viestintäkonserni Alma Media on ostanut Suomen Hankintakeskuksen koko osakekannan. Alma Median tiedotteen mukaan osapuolet ovat sopineet, että kauppahintaa ei julkisteta.
Taloussanomat
4.6.2012 11:41
0

Suomen Hankintakeskuksen liikevaihto oli 380 000 euroa vuonna 2011 ja se raportoidaan kesäkuun alusta lukien osana Alma Median Digitaaliset kuluttajapalvelut segmenttiä.

Suomen Hankintakeskus liittyy osaksi Alma Median raskaiden vaihtokoneiden kansainvälistä kauppapaikkaa Mascusta.

Kauppa tukee Alma Median strategiaa, jonka mukaan yhtiö kasvattaa digitaalisten palveluiden osuutta liikevaihdostaan, tiedotteessa kerrotaan.

Suomen Hankintakeskus on Jukka Mansikan vuonna 2009 perustama yhtiö, jonka kehittämän verkkopalvelun avulla tuotteita ja palveluita ostavat yritykset voivat tehostaa hankintojaan ja toisaalta tuotteiden ja palveluiden myyjät voivat löytää uusia asiakkaita.

Alma Median mukaan palvelussa on tällä hetkellä 1300 rekisteröitynyttä tavarantoimittajaa. Suomen lisäksi palvelu toimii Ruotsissa ja Saksassa lisenssikumppanien voimin. Jukka Mansikka jatkaa yhtiön johdossa myös yrityskaupan jälkeen.

∇ Mainos ∇
Ihmiset Jukka Mansikka
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentoi

Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä