Finnveran vientirahoituksen kysyntä kasvoi selvästi
Vientitakuiden ja erityistakausten kysyntä nousi tammi-maaliskuussa puoleentoista miljardiin euroon, jossa on kasvua 65 prosenttia viime vuoden vastaavasta ajasta.
Pk-yritysrahoituksen kysyntä sen sijaan oli 18 prosenttia alemmalla tasolla kuin vuotta aiemmin.
– Kausivaihtelut ja yksittäiset suurehkot, neuvottelujen alla olevat vientihankkeet vaikuttivat viennin rahoituskysyntään. Pk-yritysrahoituksessa taas vaisu taloustilanne ja matala investointitaso vähensivät kysyntää ja myöntämismääriä, toimitusjohtaja Pauli Heikkilä sanoo tiedotteessa.
Finnveran vientirahoituksessa ei kirjattu alkuvuonna suuria tappioita, eikä myöskään lisätty merkittävästi tappiovarauksia.
Tulostaan Finnvera paransi selvästi ensimmäisellä neljänneksellä. Tulos yli kaksinkertaistui viime vuodesta 23 miljoonaan euroon. Tulosta nostivat viime vuotta pienemmät pk-yritysrahoitukseen liittyvät arvonalentumiset ja takaus- ja takuutappiot.
Pk-yritysrahoituksen kysyntä pysynee Finnveran mukaan alhaisella tasolla koko vuoden. Maailmantalouden näkymät sisältävät monia epävarmuuksia. Viennin rahoituskysynnän arvioidaan kuitenkin jatkuvan aktiivisena.
Finnvera uskoo koko vuoden tuloksensa yltävän viime vuoden tasolle.










