Kirjaudu ▼
 

Mikko Kilpeläinen aloittaa Honkarakenteen johdossa elokuussa

Sirpa Räihä/HS
Mikko Kilpeläinen aloittaa Honkarakenteen johdossa elokuussa
Hirsitaloja valmistavan Honkarakenteen uudeksi toimitusjohtajaksi toukokuun alussa nimitetty Mikko Kilpeläinen, 40, aloittaa uudessa tehtävässään elokuun alussa, Honkarakenne tiedotti tänään.
Taloussanomat
22.5.2012 15:13
2

Kilpeläinen siirtyy Honkarakenteelle lattiapäällysteitä valmistavan Karelia-Upofloorin toimitusjohtajan tehtävästä.

Talousjohtaja Mikko Jaskari toimii Honkarakenteen vt. toimitusjohtajana, kunnes Kilpeläinen aloittaa.

Honkarakenne ilmoitti tammikuun lopussa toimitusjohtajansa Esa Rautalingon eroavan yhtiön palveluksesta. Rautalinko vaihtaa toimialaa ja siirtyy leipomoyhtiö Vaasan-konsernin johtoon. Rautalinko toimi Honkarakenteen toimitusjohtajana marraskuusta 2009.

Peter Therman
Karelia-Upofloorin johtoon

Taloustiedot

Karelia-Upofloor ilmoitti tänään nimittäneensä uudeksi toimitusjohtajakseen Peter Thermanin, 44. Hän on ollut vuodesta 2010 lähtien Karelia-Upofloorin hallituksen jäsen ja toiminut viime vuoden helmikuusta lähtien hallituksen puheenjohtajana.

∇ Mainos ∇
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (2)

Sivut: 1
EdellinenSeuraava

Anonyymi
puolet saa kenkää ja johtajille bonusta
mie 25.5.2012 7:02

Anonyymi
On jo saattanut Karelia upofloorin ahdinkoon ja tullut kalliiksi Erik Hartwallille ja kumppaneille,siksi sai kenkää.Kuopion tehdas tullaan lopettamaan ja valmistus Kareliassa tullaan siirtämään kokonaisuudessaan Ukrainaan,Työntekijät tullaan irtisanomaan.Supistuksia tehdään koko ajan.Nyt on vuorossa Honkarakenne,tulee viemään yhtiön konkurssiin,Ei ole koskaan myynyt hirsitaloja eikä osaa markkinoita.Käsittämätön valinta.Sääliksi käy kun vuosien hyvä työ menee hukkaan väärän vetäjän saattamana.
läheltä seurannut 31.7.2012 22:09
Sivut: 1
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä