Pk-yritysten kasvunälkä yltymässä
Ulkopuolista rahoitusta hakeneista yrityksistä noin 47 prosenttia haki rahoitusta investointeihin ja 43 prosenttia käyttöpääomaan, ilmenee Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n kyselystä.
Pk-yritysten rahoitus- ja maksuvaikeudet ovat kyselyn perusteella vähentyneet hieman. Noin viisi prosenttia vastaajista oli kohdannut merkittäviä rahoitusvaikeuksia ja 17 prosenttia maksuvaikeuksia.
Osuudet ovat pari prosenttiyksikköä pienempiä kuin EK:n rahoitus- ja maksuvalmiuskyselyssä helmikuussa. Maksuvaikeudet ovat kuitenkin edelleen huolestuttavan yleisiä. Rahoitusvaikeuksien yleisyys on edelleen kaksinkertainen verrattuna tilanteeseen ennen vuonna 2008 alkanutta taantumaa.
Suomen hallituksen kehysriihessä esittämillä kasvun ja investointien kannusteilla on kyselyn mukaan vaikutusta yritysten kasvuaikeiden toteuttamiseen.
Nopeaa kasvua tavoittelevista yrityksistä noin 35 prosenttia arvioi, että kannusteet vaikuttavat yritysten halukkuuteen laajentaa toimintaansa. Erityisesti tuotannollisten investointien korotetut poisto-oikeudet saavat kannatusta.
EK:n pk-toimintaympäristökyselyyn vastasi 553 yritystä.












