Kirjaudu ▼
 

Olisiko pitänyt kirjoittaa Nokian ongelmista? Olisi varmaan

Kacper Pempel / Reuters
Olisiko pitänyt kirjoittaa Nokian ongelmista? Olisi varmaan
Tuoreen tutkimuksen mukaan suomalainen julkisuus kohteli pitkään Nokiaa liiankin hellästi, kun kansakunnan tulevaisuuden katsottiin olevan matkapuhelinyhtiön varassa.
Sami Noponen
12.5.2012 06:08
98

Nokian saama julkisuus on ollut Suomen lehdistössä viime vuosiin saakka liian myötäsukaista, mutta tähän on selvät syynsä, käy ilmi tänään tarkastettavasta väitöskirjasta.

Sen laatija on pitkän linjan taloustoimittaja ja Nokiaa seurannut Carl-Gustav Lindén, joka perustaa tutkimuksensa työnsä lisäksi alan toimijoiden haastatteluihin.

10:07Osake
-1,29 %
2,76
-0,04

Väitöskirjassa verrataan Nokian Suomessa ja Ericssonin Ruotsissa viime vuosikymmenellä samaa kohtelua eivätkä tulokset ole välttämättä kovin mairittelevia. Kriittisempi julkisuus olisi voinut myös herätellä Nokian johtoa ennen nykyistä kriisiä.

Lindénin mukaan "mediakritiikin puute on Suomessa vakava asia". Varsinkin ennen viime vuosien vaikeuksia Nokian ja Suomen kohtalo samaistettiin pitkälti toisiinsa. Nokian entisen pääjohtajan ja hallituksen puheenjohtajan Jorma Ollillan asema oli vankkumaton. Tässä suomalaiset toimittajat eivät olleet yksin, vaan myös kansainvälinen media suitsutti Ollilaa Nokian nousun vuosina.

Taloustiedot

– Nokia on hoitanut julkisuuskuvansa äärimmäisen tehokkaasti Suomessa ja myös globaalisti. Nokia oli ja on edelleen mahtava tarina. Kansallisia sankareita tarvitaan ja Nokia on osannut käyttää tätä hyväkseen, Lindén sanoo Taloussanomille.

Suomessa on perinteisesti tukeuduttu pitkälti Nokia-analyytikkojen lausuntoihin ja näillä on periaatteessa samat lähteet käytössään kuin toimittajilla. Ani harva on päässyt kurkistamaan kulissien taakse.

– Näin se on toisaalta Ruotsissakin, Ericsson puhuu ja analyytikot kommentoivat, Lindén toteaa.

Yleensä ottaen ruotsalaistoimittajien ote Ericssonista on ollut kriittisempi kuin suomalaisten, kun ruotsalaisyhtiötä ei ole koettu aivan samanlaiseksi kansalliseksi ikoniksi. Lisäksi Ericssonin vuosituhannen vaihteen ongelmat opettivat nöyryyttä.

Lähteitä
vaikea saada

Vaikka halua kriittiseen kirjoittamiseen olisi ollutkin, ympäröi matkapuhelinjättiä pitkään vaikenemisen kulttuuri, mikä vaikeutti tiedonsaantia. Yhtiön virallinen viestintäpolitiikka on ollut perinteisesti niukkasanaista.

Lindén on haastatellut muun muassa Helsingin Sanomien ja Kauppalehden toimittajia, Nokian viestinnän edustajia sekä analyytikkoja ja tehnyt tekstivertailuja.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Lindénin haastattelemien toimittajien mukaan Nokian sisältä on ollut "vaikea saada kiinni ketään, kun kukaan ei soittanut takaisin". Toisaalta esimerkiksi Apple ei ole juuri sen avoimempi.

– Itse olen soittanut 23:lle Applen viestinnän edustajalle enkä silti ole saanut lausuntoa, Lindén sanoo.

Vaikka toimittajilla on ollut kavereita, jotka ovat olleet Nokiassa töissä, nämäkään eivät ole uskaltaneet puhua. Nyt tilanne on muuttunut ja jälkiviisaita arvostelijoita riittää.

Toisaalta kattavasta tutkimuksesta käy ilmi, ettei Ollila juuri syyllistynyt joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta suoranaisiin vaikutusyrityksiin silloinkaan, kun hänelle olisi ollut siihen tilaisuus. Enemmän on kyse toimittajien omasta käyttäytymisestä.

Pieni särö julkisuuskuvan tuli jo alkuvuodesta 2006, kun toimitusjohtaja Olli-Pekka Kallasvuo sai sakot lievästä veropetoksesta. Tämä kuitenkin unohtui pian, kun matkapuhelinjätti näytti vielä kulkevan voitosta voittoon.

Selvempi muutos tuli vasta keväällä 2010, kun Nokialla työskennelleen Juhani Riskun kirja Nokian ongelmista ilmestyi. Tämän jälkeen kriitikoita on riittänytkin runsaasti ja Nokian arvostelusta on tullut viime aikoina jopa jonkinlainen muoti-ilmiö.

– Nokian silloinen viestintäjohtaja Arja Suominen totesi, että vaikka olisi ollut paljon positiivista kerrottavaa se ei näkynyt missään, Lindén toteaa.

Lindénin väitöskirja ei kuitenkaan käsittele aivan viimeaikaista kehitystä Nokiassa. Hänen mukaansa nyky-Nokian tulevaisuus on "suuri arvoitus".

Carl-Gustav Lindén väittelee lauantaina kello 10 Helsingin yliopiston valtiotieteellisessä tiedekunnassa aiheesta "National Champions in Combat - Nokia, Ericsson and the Sensemaking of Business News". Väitöstilaisuus järjestetään osoitteessa Päärakennus, auditorium XII, Unioninkatu 34

Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (98)


Anonyymi
"mediakritiikin puute on Suomessa vakava asia"

Se koskee muitakin pyhiä lehmiä kuin viime vuosikymmenen Nokiaa.

Vielä ikävämpi ovat median kehittelemät ajojahdit, joita vastaan ei ole lääkettä. Tai on, mutta emme pääse käyttämään: demokratia. Hesari on tässä yksi pahimmista, koska sillä on levikkiä.
maailma sanojen vank 12.5.2012 11:58

Anonyymi
Ei se Nokian tutkiminen olisi ollut niin vaikeata. Olisi tarvinnut mennä vain kauppaan ja ostaa Nokian ja kilpailijoiden tuotteita ..sitten verrata niitä. Lisäksi olisi voinut kysellä käyttäjiltä mitä mieltä he ovat.


No ei se nyt kyllä ihan noinkaan ole. Kyllä 10 vuotta sitten Nokian puhelimet olivat selvästi parhaita mitä markkinoilla oli. Oikeastaan vielä N95 oli erinomainen puhelin ja parasta luokassaan. Sen jälkeen alkoi kilpailijat vasta mennä ohi. Kosketusnäytöissä jäivät tosiaan pahasti jälkeen ja siinä panostuksessa fokus on ollut pahasti hukassa. Jos tuo Symbian Belle olisi tullut edes 2v sitten, niin kukaan ei valittaisi, että Symbianilla ei tee mitään. Ja tuohan menee ihan täysin johdon piikkiin, mihin panostetaan ja kuinka paljon. Jos olisi määrätietoisesti lähdetty parantamaan Symbianin touch käytettävyyttä se 4v sitten kun oli nähtävissä, että kilpailijat ovat siinä edellä, niin Symbian olisi nykyään taysin samalla tasolla muiden touch käyttisten kanssa.
M 12.5.2012 12:12

Anonyymi
Suomalainen media ei ole koskaan ollut rähmällään demarien suuntaan. Ajoittain demareita on kohdeltu nykyistä tasapuolisemmin. Vasemmiston ongelma onkin kokoomuksen mediahegemonia. Omistajat haluavat puhua EK:n suulla.


Media on ollut rähmällään Kekkosen suuntaan -.ja Nokiakin on ollut kepulaisten linnake jo vuosikymmeniä.

Ne jotka yrittää taas kerran tehdä tästä vasemmisto-oikeisto juttua, sulke vaan silmät todelliselta ongelmalta.

Media ei ole pitkään ollut muuta, kun virallisen auktoriteetin propagandatoimisto - ja Nokiakin oli se virallinen auktoriteetti pitlään aikaan.
Nimetön 12.5.2012 12:45

Anonyymi
Onneksi prinssieversti Ollilla ei enää ole sotkemassa Nokian asioita.
iiloppi on floppi 12.5.2012 12:50

Anonyymi
Nokia on ollut erityisen vihattu Ruotsissa.
Kyllä näin on 12.5.2012 12:57

Anonyymi
Kenen leipää syöt, sen lauluja laulat.

Jaa no mikä on Lindenin yliopiston nimi parin vuoden kuluttua?

Kokoomus toimii Suomen hyväksi. Jos koko yliopiston ostaa Microsoft niin tälläiset tutkimukset näyttäisivät perin oudoilta. Entä Ericsson-juhlasali?
Terveisiä Microsoft- 12.5.2012 13:11

Anonyymi
Oikeastaanhan Nokialla ei ollut mitään mitä arvostella. Uusia puhelinmalleja toisensa perään ja ne näyttivät myyvän. Voihan sitä arvostella että keisarilla ei ole vaatteita, mutta miksi jos alaston keisarikin kelpaa.
Kaikki ok 12.5.2012 13:16

Anonyymi
Kriittisempi julkisuus olisi voinut myös herätellä Nokian johtoa ennen nykyistä kriisiä.

Sen sijaan saatiin näytös, kun oikein Brändityöryhmä ideoi Ahtisaaripäivän! Ja keitäs siihen työryhmään taas kuuluikaan.... Jokatapauksessa Valtakunnan Uutisissa näytettiin kuinka iloinen Alexander Stubb oli tuotoksesta ja lopputuloksesta, niin iloinen, että halasi Jormaa.
Nimetön 12.5.2012 13:17

Anonyymi
Kirjoittaa tai ei niin kuluttajat osaa kyllä tehdä omat ratkaisut. Nokia putosi kehityksen kelkasta jo kymmenen vuotta sitten, simpukka ja korttipuhelimet, terävät värikkäät näytöt, polyfoniset soittoäänet, ei vaan pysynyt kelkassa mukana. Kyllä siinä vaiheessa kilpailijat hoksaa että mikä sauma on edessä. Hölmöjä olisivat olleet jos helppoa rahaa ei käärisi pois. Suomalaset huonon itsetunnon takia alkaa kehumaan omaa ja ettei muut osaa mitään. Mites iPhoneen Ollila suhtautui, marginaalimerkki? Suomalaisessa johtamistavassa on paljon vikaa. Ahneus ylittää kirkaasti yleisen edun taikka mikä olisi pitkässä juoksussa kaikkien etu. Riittää kun saa omat taskut täyteen. Jo muinoin eräs totesi että ensin pitää tunnustaa tosiasiat ennenkuin niille voidaan jotain tehdä. Tietenkin vielä pahempi jos niitä ei saa edes tunnistaa. Eikä Nokia ole ainut firma, näitä löytyy.


Voin sanoa että aika moni suhtautui iPhoneen Nokialla kuin kolmipäiseen vasikkaan: Vammainen kummajainen, ei tulevaisuutta. Osa sentään ajatteli, että muoti-ilmiö niin kuin simpukat.
Trendi 12.5.2012 13:21

Anonyymi
Lumedemokratia elää ja voi hyvin? Toimittajat hössöttävä kaikki yhden totuuden perässä, älyllistä ja kriittistä munaa ei löydy keltään.

Nokian ongelmista puhuttiin alalla avoimesti jo n. 10 vuotta sitten, esimerkiksi operaattorikentällä.
Tekijä 12.5.2012 14:27
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä