Kirjaudu ▼
 

Buffett: Emme valitse taiteen maisteria Berkshiren johtoon

Buffett: Emme valitse taiteen maisteria Berkshiren johtoon
Warren Buffetin sijoitusyhtiö Berkshire Hathawayn yhtiökokous alkoi eilen. Kokous keräsi lähes 40 000 sijoittajaa Nebraskaan. Kapitalismin Woodstockiksi nimettyä jättimäistä yhtiökokousta painaa huoli syöpää sairastavasta toimitusjohtajasta.

Taloussanomat - Bloomberg - Reuters
6.5.2012 10:46
44

Omahan oraakkeliksi nimitetty 81-vuotias Warren Buffett sanoi Berkshire Hathawayn yhtiökokouksessa, että hän aikoo jatkaa yhtiön toimitusjohtajana. Buffetilla diagnosoitiin huhtikuussa eturauhassyöpä, jonka ennuste on kuitenkin hyvä.

Buffett sanoi, että hän on jo valinnut seuraajansa, mutta hän ei suostunut paljastamaan hänen nimeään.

Syöpä kuitenkin muistuttaa sijoittajia Buffettin kuolevaisuudesta ja siitä, että seuraajan voi olla vaikeaa astua hänen saappaisiinsa. Buffett on johtanut Berkshire Hathawayta vuodesta 1965.

– En usko, että seuraajani olisi osannut tehdä kaikkia samoja kauppoja kuin minä. Silti uudet ihmiset tuovat uudenlaista lahjakkuutta yritykseen, Buffett sanoi.

– Emme valitse taiteen maisteria [arts major] Berkshiren johtoon.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Berkshire Hathawayn ensimmäisen vuosineljänneksen nettotulos yli kaksinkertaistui 1,51 miljardista dollarista 3,25 miljardiin dollariin. Viime vuonna tulosta painoivat Japanin maanjäristyksen ja sitä seuranneen tsunamin aiheuttamat vakuutuskorvaukset, jotka vaikuttivat yhtiön omistamien vakuutusyhtiöiden tuloksiin.

Berkshire omistaa noin 80 yritystä, jotka toimivat hyvin erilaisilla aloilla. Sijoitusyhtiön tytäryhtiötmyyvät muun muassa autovakuutuksia, kemikaaleja, vaatteita, huonekaluja ja jäätelöä.

Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (44)

Sivut: 1 2 3 4 5
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Taiteen maisteri ?

Outoja tutkintonimikkeitä. Vai käännöskukkanen ?
Nimetön 6.5.2012 11:03

Anonyymi
´

Vanhuksen on pakko jatkaa hautaan asti, sillä hän tietää mitä hänenkin pyramidirahastoilleen tapahtuu, jos sijoittajat alkavat vaatia rahojaan takaisin. Madoffin sellikaverina hän joutuisi tyytymään turhan karuun kuolinvuoteeseen.

Vain hyperinflaatio voi enää pelastaa.
vänrikki S. 6.5.2012 11:15

Anonyymi
Jorma Ollila vapautuu sopivasti. Vuoden paasta rahaston johto olisi taynna kepulaisia ja kaikki tuhottu.
Talonmies 6.5.2012 11:17

Anonyymi
http://en.wikipedia.org/wiki/Master_of_Arts

Hienosti on käännetty taas.
SBeckham 6.5.2012 11:19

Anonyymi
Master of Arts. Yhteiskunnalle hyödyllisempi koulutus nykyhetkellä kun kapitalismin aika on ohi.Taiteilijat ovat yleensä edelläkävijöitä ja luovia. Ei tietenkään kovin sopiva Buffetin puljun johtoon jos sinne halutaan joku kapitalismin kannataja.
Puhvetti 6.5.2012 11:26

Anonyymi
"Master of Arts" eli Filosofian maisteri eli siis humanisti...
No juuripa se humani 6.5.2012 11:26

Anonyymi
Voi kuinka olisikaan hienoa kun suomen kansa ei äänestäisi näitä valopäitä johtajiksemme, elämä suomessa olisi suorastaa loisteliasta, nyt riudumme pikkuhiljaa slummiutuviksi lähiöiksi joissa tavallinen ihminen ei enää uskalla liikkua.
Itä-HeLLsingki 6.5.2012 11:30

Anonyymi
Taiteen maisteri ?

Outoja tutkintonimikkeitä. Vai käännöskukkanen ?


Master of Arts tarkoittaa suunnilleen humanististen tieteiden maisteria. Suomessa tällaista ei tosin taida olla, vaan yleisempi filosofian maisteri, vaikkakin humanistiselta alalta kuten kielet tai historia.

Alemmalla tasolla käännös toimii suoremmin, siis Bachelor of Arts on hum. kand.
M.Pupp. 6.5.2012 11:34

Anonyymi
Master of mattress
Pa@skan möivät 6.5.2012 11:36

Anonyymi
Niin, eikös suurroistoilla tuppaa olemaan kaupallinen tai oikeustieteellinen koulutus.
Nimetön 6.5.2012 11:37
Sivut: 1 2 3 4 5
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti Yöaikaan lähetetyt kommentit päätyvät toimituksen tarkistettavaksi. Kommentit tarkistetaan ja hyväksytään seuraavan päivän aikana. Muina aikoina viestit ovat jälkimoderoinnissa.
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä