Kirjaudu ▼
 

Säästöpankit paransivat tulostaan selvästi

Säästöpankit tekivät vahvaa tulosta alkuvuonna. Liikevoitto koheni tammi-maaliskuussa lähes 15 prosenttia viime vuodesta 23,2 miljoonaan euroon.
Taloussanomat
4.5.2012 13:15
2

Säästöpankkiliitto selittää tulosparannusta ennen kaikkea perusliiketoiminnan kasvulla, joka puolestaan kasvatti palkkiotuottoja.

– Säästöpankkien talouden perusta on kunnossa: ne tuottavat tulosta, vakavaraisuus on huippua, riskinotto on varovaista eikä riskikeskittymiä kriisimaissa ole, Säästöpankkiliiton toimitusjohtaja Pasi Kämäri summaa tiedotteessa.

Säästöpankkien tuotot kasvoivat ensimmäisellä neljänneksellä runsaat neljä prosenttia viime vuodesta. Tärkein tuottojen lähde eli rahoituskate koheni kolme prosenttia. Kulut olivat 1,3 prosentin kasvussa. Kulu/tuotto -suhde parani 61,5 prosenttiin viime vuoden 63,8 prosentista.

Arvonalentumistappioita säästöpankeille kertyi 0,1 miljoonaa euroa eli saman verran kuin vuosi sitten.

Säästöpankit myönsivät asuntoluottoja alkuvuonna kahdeksan prosenttia vuodentakaista enemmän. Yritysluotoissa kasvua oli 10 prosenttia.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Kämärin mukaan säästöpankkien koko vuoden tuloskehityksessä suurin epävarmuustekijä on markkinakorkojen kehitys.

– Odotamme korkotason jatkuvan matalana, mikä heikentää korkokatetta ja hidastaa liikevoiton kasvua jonkin verran alkuvuoteen verrattuna. Tuloskehityksemme pysyy kuitenkin vakaalla pohjalla myös loppuvuonna, Kämäri uskoo.

Säästöpankkiryhmään kuuluu 33 säästöpankkia ja keskusjärjestö Säästöpankkiliitto. Pankkien asiakasmäärä oli viime vuonna 587 000.

Ihmiset Pasi Kämäri
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (2)

Sivut: 1
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Myydään koska toukokussa myydään kaikki.
Tosi on. 4.5.2012 14:00

Anonyymi
Voittoa tuli siis keskimäärin noin 20 euroa per asiakas.

Osuuspankin/Pohjolan eilen julkaistua tulosta katsellessani tuli mieleeni muuten se, millä pankit nykyään tuloksensa tekevät. Tuntuisi olevan palvelumaksut merkittävä voitonlähde. Esim. OP:ssa talletuksista saa "bonuksia", ja bonuksilla sitten maksetaan palvelumaksuja. Systeemin seurauksena pörssilistattu Pohjola-Pankki saa ika hyvät voitot. Sen sijaan paikalliset osuuspankit, jotka lainaavat rahaa ja ottavat talletuksia vastaan, maksavat siitä lystistä. Ihan oikeasti verkkopalvelujen kulut eivät ole lähelläkään palvleumaksujen suuruutta.
niin.. 4.5.2012 15:41
Sivut: 1
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä