Kirjaudu ▼
 

Outokummun Tornion tehtaalla ulosmarssi

Lehtikuva
Outokummun Tornion tehtaalla ulosmarssi
Outokummun Tornion tehtaan työntekijöitä on marssinut aamupäivällä ulos työpaikaltaan. Syynä ovat tulevat yt-neuvottelut työpaikkojen vähentämisestä.
4.5.2012 19:28
Taloussanomat
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Lähetä kaverille
Tulosta (HTML)
Tallenna (PDF)

Teräsyhtiö Outokummun Tornion tehtaan sadat toimihenkilöt ovat marssivat tänään ennen puoltapäivää ulos työpaikoiltaan.

Taustalla on yhtiön huhtikuun lopussa antama ilmoitus kesäkuussa alkavista yt-neuvotteluista, joiden myötä vaarassa on jopa parisataa työpaikkaa.

Henkilöstövähennysten arvioidaan toteutuvan syyskuun loppuun mennessä.

17:29Osake
-1.94 %
4.552
-0.09

Ammattiliitto Pron mukaan toimihenkilöt ovat pettyneitä jatkuviin säästötoimiin. Edelliset yt-neuvottelut päättyivät vasta viime vuoden lopussa.

Taloustiedot

– Meidän näkökulmastamme jokainen irtisanominen on turha. Emme voi ymmärtää että täällä on muka 200 ylimääräistä henkilöä, kun nyt tehdään ylitöitä viikonloppuisinkin, sanoo toimihenkilöiden pääluottamusmies Jouni Sadinmaa Pron tiedotteessa.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Outokummulla Torniossa työskentelee noin 650 toimihenkilöä. Terästehdas työllistää yhteensä noin 2 400 henkilöä. Karsinta koskisi toteutuessaan joka kolmatta toimihenkilöä tehtaalla.

Perjantaina ulosmarssineet palaavat töihin jälleen maanantaina.

4.5.2012 19:28
Taloussanomat
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Lähetä kaverille
Tulosta (HTML)
Tallenna (PDF)
Yritykset Outokumpu
Ihmiset Jouni Sadinmaa

Kommentit (26)

Sivut: 1 2 3
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Yhdistelmä olla yksi Fennovoiman uuden ydinvoimalan päärahoittajista ja SAMALLA potkujen jakaja sopii Outokummulle huonosti.
Anonyymi: Buhahhah 4.5.2012 19:43

Anonyymi
Miksi sitten teette ylitöitä ,eihän niihin voida lainmukaan pakottaa.
Anonyymi: Nimetön 4.5.2012 19:51

Anonyymi
Miksi sitten teette ylitöitä ,eihän niihin voida lainmukaan pakottaa.


Juu ei, mutta käytännössä kyllä. Jos et tee juuri niin kuin pomo käskee, olet seuraava lähtijä.
Anonyymi: Monet ihmiset eivät 4.5.2012 20:04

Anonyymi
Suomen teollisuus yskii Haltista Outokumpuun joten toivottavasti presidentti Niinistön skenaario kaivoksista Suomen uutena Nokiana TOTEUTUU.
Anonyymi: Jotain tarttis tehä 4.5.2012 20:06

Anonyymi
Miksi sitten teette ylitöitä ,eihän niihin voida lainmukaan pakottaa.

on senverta lainaa ett pakkos sit olis töitä painaa kaikki mahrolliset ja mahrottomat työvuorot.
Anonyymi: Nimetön 4.5.2012 20:08

Anonyymi
Koko ajan kaikkessa säästetään. Aivan kaikki toiminnot kiristetään äärimmilleen ja jopa kokouspullat on viety - vuosia sitten.

Kuinka kauan tätä voidaan vielä jatkaa?
Poliitikot eivät asialle halua mitään tehdä, sillä ikuinen talouskasvu ja omistuportaan sekä johtajien voittojen maksimointi on ainoa tärkeä asia. Se on syy siihen, miksi me tavalliset jannut tänne synnymme.

Kiitänkin omasta puolestani rahallisesti rikkaita, muuten niin kovin köyhiä, että olette suvainneet minunkin syntyä tälle pallolle, vaikka teistä varmasti turha ja liian kallis olenkin.

Kiitos ja anteeksi!


Sanoisin lisäksi, että nykyinen voittojen maksimointi on lyhytnäköistä. Mistä ne voitot syntyvät jollei työstä? Ja kun työntekijöitä vähennetään, vähennetään myös pitkän aikavälin tuottavuutta ja sitä kautta voittoja. Tätä ei nähdä kvartaalitaloudessa. Kyse on siitä että pitäisi sijoittaa pääomaan, eli osaavaan henkilöstöön. Nyt syödään kuormasta, vähennetään pääomaa ja kuvitellaan että näin voitetaan. On unohdettu että raha ei ratkaise, vaan tuotanto. Emme elä rahasta, vaan tuotannosta. Vaikka kaikki raha maailmasta katoaisi (ja toivottavasti katoaakin), tuotanto olisi se mikä meitä elättäisi. Niin se elättää nytkin. Kukaan ei oikeasti elä rahasta tälläkään hetkellä. Raha on vain väline jolla siirretään tuotannon tuloksia paljon sellaisten ihmisten haltuun jotka eivät itse osallistu minkäänlaiseen tuottavaan toimintaan.

Jokainen voi kysyä itseltään: jos rahaa ei olisi olemassakaan, olisiko minun työlläni merkitystä? Jos ei, niin siitä voi vetää johtopäätöksiä.
Anonyymi: Winds of change 4.5.2012 20:10

Anonyymi
Miksi ihmeessä kokouksissa pitäisi tarjota pullia? Kokoukset ovat osa normaalia työelämää, eivät mikään bonus tai hienostelunaihe, joka tekisi teistä parempia työntekijöitä. Ei mikään ihme, että työntekijöitä vähennetään, jos AY-liike valittaa pienistäkin asioista. En edes uskalla ajatella mitä tapahtuu, kun teidän kansanne yritetään neuvotella oikeista asioista työpaikalla.

On niin lapsellista protestoida välttämättömiä leikkauksia vastaan, ettekö ymmärrä ettei johto huvikseen vähennä? Se johtuu teidän omasta lyhytnäköisyydestänne ja vaatimuksistanne. Yritysten on tarkoitus tehdä rahaa, ei hyväntekeväisyyttä. Tehkää työtä ja olisitte kiitollisia mitä teillä on.
Anonyymi: AY-liike on syöpä 4.5.2012 20:18

Anonyymi
650 toimihenkilöä! Mitä nuo 200 tarpeetonta oikeasti ovat tehneet - työkseen?
Anonyymi: outokumpu on tehoton 4.5.2012 20:22

Anonyymi
Miksi sitten teette ylitöitä ,eihän niihin voida lainmukaan pakottaa.Juu ei, mutta käytännössä kyllä. Jos et tee juuri niin kuin pomo käskee, olet seuraava lähtijä.
Tämä onkin suomalaisen systeemin nerokkuus:joiltakin osin pykälät näyttävät lähes länsimaisilta, mutta yksi puuttuu:jos et suostu em. pykälien vastaiseen työhön, lennät ulos, katsos kun irtisanominen on täysin vapaata. Niin ja asuntolaina ja pitkät etäisyydet ja... Muualla on toisin...
Anonyymi: Oikeudet on pelkkää 4.5.2012 20:27

Anonyymi
Miksi ihmeessä kokouksissa pitäisi tarjota pullia? Kokoukset ovat osa normaalia työelämää, eivät mikään bonus tai hienostelunaihe, joka tekisi teistä parempia työntekijöitä. Ei mikään ihme, että työntekijöitä vähennetään, jos AY-liike valittaa pienistäkin asioista. En edes uskalla ajatella mitä tapahtuu, kun teidän kansanne yritetään neuvotella oikeista asioista työpaikalla.On niin lapsellista protestoida välttämättömiä leikkauksia vastaan, ettekö ymmärrä ettei johto huvikseen vähennä? Se johtuu teidän omasta lyhytnäköisyydestänne ja vaatimuksistanne. Yritysten on tarkoitus tehdä rahaa, ei hyväntekeväisyyttä. Tehkää työtä ja olisitte kiitollisia mitä teillä on.
Vain Neuvostoliitossa ja Pohjois-Koreassa on ollut yhtä täydellisiä johtajia kuin suomalaisissa yrityksissä. Ai, nuo aiemmat onkin romahtaneet... Luodaan toimivat vuokra-asuntomarkkinat, toimiva kilpailu esim. elintarvikekauppaan ja sallitaan ihmisten asuvan aiempaa tiiviimmin (kuten länsimaissa). Siellä muuten tiivis asuminen alentaa asumisen hintoja, ei nosta... Näillä eväillä sadaan paljon muutettua. Otetaan siis mallia länsi-Euroopasta, ei diktatuureista
Anonyymi: kauan eläköön suuri 4.5.2012 20:34
Sivut: 1 2 3
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.

Taloussanomat - Uutiset

17:17 Fennovoiman uudeksi osakkaaksi tulossa kroatialaisyhtiö
16:48 Kreikka pyysi uutta tukipakettia
16:47 Lehti: Microsoft voi alaskirjata suuren osan Nokia-ostostaan huomenna
16:32 Kreikka voi pysyä eurossa myös "ei"-tuloksella
16:12 Merkel ei tiedä viime hetken tarjouksesta
15:54 Professori Kreikan uhittelusta: "Vaikuttaa epätoivoiselta"
15:40 Digitoday Tänään saamme ylimääräisen sekunnin – voi kaataa verkkosivuja
15:28 Fennovoima jätti hakemuksen ajoissa
15:18 Pörssi rauhallinen Kreikka-myllerryksessä
14:31 Digitoday Päivitä heti: Pahasta Flash-aukosta tuli entistä vaarallisempi
14:05 Kreikka voi vaatia oikeudessa lisää rahaa – haluaa päätöksen eurosta
14:03 Opintolainojen kysyntä +50 % – monta syytä
13:28 Tänään selviää, miten Fennovoiman käy
12:50 Kreikka harkitsee EU:n viime hetken tarjousta
11:27 Digitoday Kännykkää voi pian käyttää EU-maissa kotimaan hinnalla
11:27 Kreikka ei maksa – "rahat ovat nyt loppu"
11:08 Kolumni Toiveet ja todellisuus törmäävät
10:21 Kortittomat eläkeläiset ongelma – Kreikka avaa tuhat pankkikonttoria
10:16 Digitoday Suositusta 112-hätäsovelluksesta uusi versio: Luvassa toivottu korjaus pahimpaan vikaan
10:11 Viennin arvo nousi, määrä väheni
09:37 Asuntojen hinnat laskivat pk-seudulla – muualla nousua
09:08 Troikka spekuloi euroerolla, Tsipras hakee neuvotteluasemaa
08:12 Lähteet: Kreikka hylkäsi viime hetken tarjouksen
06:02 Valitsitko kalleimman asuntolainan koron?
29.6. Kaksi Uber-pomoa pidätettiin Ranskassa
29.6. Varoufakis listaa velkasopimuksen kipukohdat
29.6. Näin kuuluu Kreikan kansanäänestyksen kysymys
29.6. Lähteet: Kreikka ei maksa velkaansa huomenna
29.6. Anvia: Elisan omistus ainoastaan 30,3 prosenttia
29.6. Kreikka huolissaan: Meillä on yhä bensaa ja palveluita
Asiakastieto

Yhteistyössä