Kirjaudu ▼
 

Neste Oil öljyvahingosta: Pumppu käynnissä liian kauan

Neste Oil ilmoittaa, että se on edennyt tutkimuksissaan Kajaanissa viikonloppuna sattuneessa öljyvahingossa.
4.5.2012 16:03
Taloussanomat
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Lähetä kaverille
Tulosta (HTML)
Tallenna (PDF)

Öljy-yhtiö Neste Oil ilmoittaa, että sen Kajaanin öljyvahingon selvittely on edennyt. Yhtiön operoimasta Huoltovarmuuskeskuksen öljyvarastosta Kajaanista pääsi öljynsekaista vettä maastoon viime viikonloppuna.
Vahinko tuli ilmi viime sunnuntaina. Varastolta pääsi kevyttä polttoöljyä sisältänyttä vettä Kulunnanpuroon, joka laskee Oulujärven Jormuanlahteen.

Tutkimuksissa on tullut ilmi, että kalliosäiliön pohjaveden poistoon tarkoitettu pumppu on ollut käynnissä viikonloppuna pidempään kuin alun perin arvioitiin. Tämänhetkisen tiedon mukaan maastoon on päässyt enintään 110 kuutiota öljynsekaista vettä, jonka öljypitoisuus on enintään 20 prosenttia.

Kalliosäiliöön kertyy normaalisti useita kuutioita tunnissa vettä, jota pumpataan sieltä jatkuvasti pois. Siksi tarkan määrän selvittäminen on ollut hankalaa.

20:30Osake
+4.44 %
25.16
+1.07

 – On selvää, että öljyä ei pitäisi joutua luontoon. Olemme tapahtumasta erittäin pahoillamme ja otamme sen hyvin vakavasti, Neste Oilin ympäristö- ja turvallisuusjohtaja Simo Honkanen sanoo.

Taloustiedot

Pelastuslaitos aloitti välittömät torjuntatoimet, joissa puolustusvoimat avusti. Niillä rajattiin öljyn leviäminen. Etenkin pyrittiin estämään öljynsekaisen veden leviäminen Oulujärvelle, ja Jormuanlahdelle rakennettiin kaksi sulkua öljypuomein.

Neste Oil on käynnistänyt tapahtuneesta sisäisen tutkinnan, jossa selvitetään tapahtumien kulku ja päästön syyt. Yhtiö selvittää parhaillaan myös päästön vaikutuksia sekä toimenpiteitä niiden korjaamiseksi.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Jormuanlahdelta, johon Kulunnanpuro laskee, on otettu vesinäytteitä, jotka toimitettiin ulkopuolisen laboratorion analysoitavaksi.

– Näiden tulosten perusteella näyttää siltä, että öljyä on vedessä lähinnä puron suun lähistöllä. Meidän on kuitenkin selvitettävä vielä tarkemmin, onko sitä ajautunut suurempia määriä myös kauemmas järvelle. Yksi näytteistä viittaa siihen, että tällainenkin mahdollisuus on, Honkanen sanoo.

Vesinäytteitä on otettu lisää perjantaina, ja niiden tulokset saadaan ensi viikolla.

4.5.2012 16:03
Taloussanomat
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Lähetä kaverille
Tulosta (HTML)
Tallenna (PDF)
Yritykset Neste Oil
Ihmiset Simo Honkanen

Kommentit (5)

Sivut: 1
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Ihmerommareita.
Anonyymi: Nimetön 4.5.2012 16:12

Anonyymi
Tyhjän saa pyytämätäkin nyt kesälomille.
Anonyymi: Äkkirikastunut klopa 4.5.2012 16:19

Anonyymi
Kuka tällaisen järjestelmän on suunnitellut ja automatisoinut.
Eihän tää menis läpi yksityisellä puolella mistään tarkastuksista!
Anonyymi: tarkatusviranomaiset 4.5.2012 18:30

Anonyymi
Näitä sattuu yllättävän usein. En tiedä monesko lorahdus tämä oli Nesteelle, mutta meno tuntuu olevan kuin Venäjällä. Ei pikku luontoon paskominen tunnu olevan homma eikä mikään.

Auta armias, jos yksityisyrittäjän tai kotitalouden öljysäiliöstä lorahtaa muutama satalitraa, niin johan on syyttäjä niskassa ja peeveli merrassa.

Nesteen johto vastuuseen ja bonukset pois. Ne rahat sitten koulutukseen, tekniikkaan ja henkilöstöön ko vahinkojen estämiseksi.
Anonyymi: Rötösherrat kuriin 5.5.2012 11:10

Anonyymi
HALOO !!!

110 kuutiota 20% pitoisuudella tekee 22 000 litraa puhdasta polttoöljyä luontoon.

Hyvä pojat, tommonen kalliosäiliö on varmaan halpa tehä ja huoltokustannuskin olematon. Huonona puolena on nää pikku vahingot.
Anonyymi: 22 000 litraa on PAL 5.5.2012 11:16
Sivut: 1
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.

Taloussanomat - Uutiset

19:46 Englannin kuningashuoneen työntekijät pohtivat työtaistelua
19:29 Haastattelu Google-hauissa tapahtuu valtava käänne
19:10 Digitoday Windows Defender epäonnistui testissä – taas
18:37 Siivousbisneksellä pyyhkii hyvin: "Kiireinen elämänrytmi vaikuttaa"
18:03 "Virkamiehet katsovat vain pornoa"
17:48 "Bilbo Reppuli" lähtee brittivasemmiston apuun
17:14 Nyt räpsähti harvinainen pörssituomio: "Tekisi mieli valittaa"
16:42 Laina halpenee yhä: vuoden euribor rikkoi uuden rajan
16:27 Digitoday Nyt meni nappiin: Galileo 7 ja 8 päätyivät oikeaan paikkaan
16:01 Suomi mukaan Aasian uuteen investointipankkiin
15:52 Merkel: Suomi ja Saksa samoilla linjoilla eurokriisissä
15:38 Putinin ansiota? Tämä luku yhdistää nyt venäläisiä ja suomalaisia
15:32 OP:n yt:t päätökseen: irtisanoo jopa 278
15:04 Cramon osake vahvassa nousussa
14:52 Älä lankea tv-hassaukseen – tämä merkki pitää löytyä
14:37 Lankapuhelin maksaa yhä enemmän – hinnat +35 %
14:36 Lipponen: Arktisesta ehkä Euroopan suurin investointikohde
14:20 Digitoday Mikä yhdistää Obamaa ja Putinia? Ainakin sähköpostivuoto
13:29 Spondan Inkinen: Kauppa käy kolmen vuoden kuluttua
13:12 Digitoday Törkeä kaappaus: Ihmiset hyökkäävät tietämättään koodisivustoa vastaan
12:53 Lufthansalle ehkä megalasku – "Olisi voinut vaatia, että ohjaamossa on aina kaksi"
12:44 Euroalueelta hyvä uutinen: talousluottamus parani
12:30 Peli kovenee: Applea verrataan jo Hitleriin
11:13 Digitoday Kuihtuva kanadalaisyhtiö yllätti: tulos plussalle ankarilla leikkauksilla
11:03 Valloitusretki alkaa – Volvolta suursatsaus Yhdysvaltoihin
10:09 Soros sijoittaa miljardin Ukrainaan, jos ehto täyttyy
09:48 Digitoday Microsoft kävi ostoksilla – Office-talli kasvaa taas
09:11 Sponda rakennuttaa Tampereen suurimman kauppakeskuksen
09:01 Oikeisto otti selvän voiton Ranskan aluevaaleissa
08:34 Digitoday 500 000:n työntekijän Skype- ja muut työtiedot katosivat
Asiakastieto

Yhteistyössä