Tilaukset vahvistivat hieman teollisuuden luottamusta
– Teollisuuden ja kaupan luottamus vahvistui, rakentamisessa ja palveluissa mentiin hieman alaspäin, arvioi johtava ekonomisti Penna Urrila tiedotteessa.
Tilauskanta on edelleen alle keskimääräisen tason ja kasvun ennakoidaan olevan lähikuukausien ajan hidasta. Tuotanto-odotukset ovat edelleen varovaiset ja monilla yrityksillä on edelleen vapaata kapasiteettia. Suomen teollisuusyritysten luottamus on maaliskuisten vertailutietojen mukaan EU-maiden keskiarvoa matalammalla.
Huhtikuun saldoluku on -2, kun maaliskuun tarkistettu lukema oli -5. Indikaattorin pitkän aikavälin keskiarvo on +3.
Rakentamisessa luottamus heikkeni lähelle pitkäaikaista keskiarvoa ja työntekijämäärän ennustetaan hieman supistuvan. Uusin saldoluku on -7, kun maaliskuun tarkistettu lukema oli -1. Pitkän aikavälin keskiarvo on -5.
Myös palvelujen luottamus heikkeni hieman. Myynti paisui, mutta odotukset ovat aiempaa varovaisemmat. Luottamusindikaattorin huhtikuun saldoluku on +12, kun tarkistettu maaliskuun lukema oli +15. Luottamus oli huhtikuussa keskimääräistä heikompaa, sillä indikaattorin pitkän ajan keskiarvo on +17.
Vähittäiskaupan luottamusindikaattori vahvistui huhtikuussa ja myyntiodotukset ovat yhä melko suotuisat. Luottamusindikaattorin tuorein saldoluku on +18, kun tarkistettu saldoluku oli edelliskuussa +15. Indikaattorin pitkän aikavälin keskiarvo on nolla.












