Kirjaudu ▼
 

ISS Palvelut Oy nappasi esimerkillisen työllistäjän palkinnon

VATES-säätiö on palkinnut vuoden esimerkilliseksi työllistäjäksi ISS Palvelut Oy:n.
Taloussanomat
25.4.2012 17:15
17

ISS Palvelut Oy on työ- ja elinkeinoministeriön tiedotteen mukaan osoittanut esimerkillään, että osatyökykyiset, vammaiset tai pitkäaikaissairaat ihmiset pärjäävät työmarkkinoilla siinä missä muutkin, kunhan käytetään hyödyksi erilaisia työn ja työelämän mukautuksia ja järjestelyjä.

– Suomalaiset työyhteisöt monimuotoistuvat ja yhä useammalla työpaikalla tarkastellaan työn järjestelyjä tavoitteena työn sopivuus myös vammaisille ja osatyökykyisille henkilöille. Työnantajat, jotka kehittävät työolosuhteita vastaamaan työntekijöiden työkykyä, ovat edelläkävijöitä. He saavat itselleen osaavaa ja motivoitunutta henkilökuntaa, kilpailun suojelijana toiminut työministeri Lauri Ihalainen sanoo ministeriön tiedotteessa.

ISS Palvelut Oy:llä on useita onnistuneita tarinoita työhön paluusta. Kuntoutustuelta peräti 70 prosenttia on palannut takaisin työelämään ja keskimääräinen eläköitymisikä on noussut muutamassa vuodessa noin 60 vuodesta 62,6 vuoteen. Yrityksen tavoitteena on nostaa eläkeikää edelleen 63 vuoteen. Työhyvinvoinnin kehittäminen on luonut ISS Palvelut Oy:lle myös uutta liiketoimintaa, kuten pesulapalvelut, mikä tarjoaa uusia mahdollisuuksia osatyökykyisten työllistämiseen.

ISS Palvelut Oy aloitti vuonna 2008 oman Hyvissä voimissa eläkkeelle -työhyvinvointiohjelman ja on määrätietoisesti toiminut sen puolesta, että työntekijä voi palata onnistuneesti takaisin työhön pitkänkin sairausloman jälkeen. Yritys on kehittänyt työoloja niin, että ne sopivat myös vammaiselle työntekijälle.

Taloustiedot

VATES-säätiö on asiantuntijaorganisaatio, joka toimii osatyökykyisten ihmisten yhdenvertaiseksi työllistämiseksi. Vuoden esimerkillinen työllistäjä -palkinnolla säätiö haluaa kertoa, että vamma tai osatyökykyisyys ei ole este työn tekemiselle. ISS Palvelut Oy on 14. palkinnon saaja.

∇ Mainos ∇
Ihmiset Lauri Ihalainen
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (17)

Sivut: 1 2
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Palkaton harjoittelija, puhelimella töihin kutsuttavia tiskaajia.
Että tämmöinen yritys!
Palkatonta työtä päi 25.4.2012 17:48

Anonyymi
Ei taidettu kysyä työntekijöiltä....

ketjutettuja sopimuksia toisensa jälkeen. ai että stressaa.
hmmmm... 25.4.2012 17:49

Anonyymi
Missä viipyy Suomen surkeimman yrityksen palkinto?
He ei kuulu HV-verkk 25.4.2012 17:52

Anonyymi
Suomi EUn kalleimpana maana antaa surkean kuvan Suomi johtjien tasosta!
Suomen hinnat ja ost 25.4.2012 17:54

Anonyymi
Kun yrityksellä alkaa mennä huonosti hyvät veljet masinoivat sille jonkun palkinnon!
Simplicissimus 25.4.2012 17:57

Anonyymi
ISS on kylläkin todella palkintonsa ansainnut!
Rytky 25.4.2012 17:57

Anonyymi
Yrityksellä on niin suuri vaihtuvuus työntekijöissä, että on pakko ottaa töihin ketä vain sattuu saamaan. En ole meidän tehdasalueella kauaan samoja naamoja nähnyt.
Miksutin 25.4.2012 17:59

Anonyymi
No parinkymmenen vuoden suomessa oleilun ajalle mahtuu vaikka mitä mut tää huh no onse parempi lööpi ku et firma osti lakia ja asetuksi kepun vanhaselta ja avitti näin nuorisotyöttömyytä.
Bebe 25.4.2012 18:08

Anonyymi
Mahtaakohan millään muulla vastaavalla yrityksellä oll ayhtä surkeat palkat.
Nimetön 25.4.2012 18:11

Anonyymi
Uskomaton asia! Ainakin täällä Kuopiossa ISS jättää sopimustaloyhtiöidensä rappukäytävät viikoiksi siivoamatta vaikka sopimuksen mukaan siivous tulisi tehdä kolmesti viikossa. Taloyhtiömme vaatii ISS:ltä maksujen palautusta ja korvausta sopimusrikkeestä. Yhtiön edustajan mukaan henkilökuntaa ei ole saatavana. Auttaisko jos työt teetettäisiin kohtuuehdoin ja kohtuupalkalla?
Linnanpelto 25.4.2012 18:16
Sivut: 1 2
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä