Tulikivi odottaa koko vuoden tuloksen kääntyvän voitolliseksi
Tulikiven tappio ennen veroja pieneni 1,6 miljoonaan euroon viime vuoden vastaavan ajan 1,7 miljoonasta eurosta.
Liikevaihto aleni ensimmäisellä vuosineljänneksellä 10,7 miljoonaan euroon vuodentakaisesta 12,6 miljoonasta eurosta. Laskua tuli 14,8 prosenttia.
Tulikiven liiketappio pieneni miljoonaan euroon viime vuoden 1,5 miljoonasta eurosta. Myös osakekohtainen tappio pieneni ollen 0,03 euroa tammi-maaliskuussa. Viime vuonna Tulikivi teki tappiota osaketta kohti 0,04 euroa.
Liiketoiminnan rahavirta ennen investointeja oli 3,5 miljoonaa euroa miinukselle, kun verrokkiajanjakson luku oli 2,2 miljoonaa euroa pakkasella.
Tulikivi uskoo koko vuoden liiketuloksen kääntyvän voitolliseksi. Yhtiö on toteuttanut keskittämis- ja sopeuttamistoimenpiteitä, joiden Tulikivi uskoo tuovan merkittäviä säästöjä kuluvan vuoden aikana.
Kuluvan vuoden liikevaihdon yhtiö uskoo olevan viime vuoden tasoa eli noin 59 miljoonaa euroa.
Tulikiven toimitusjohtaja Matti Virtaala sanoo osavuosikatsauksessa, että vaikean viime syksyn jälkeen kysyntätilanne on muodostunut paremmin ennakoitavaksi.
- Hieman kohentunut kuluttajaluottamus tukee kuluttajien ostopäätöksiä. Alkuvuonna kysyntä koheni uuniviennissä, erityisesti Keski-Euroopassa.
Tulikiven lähiajan riskejä ovat Virtaalan mukaan taloudessa tapahtuvat yllättävät vaihtelut, jotka voivat heikentää kysyntätilannetta.












