Onni ei löydykään halpamaista: yrityksiä palaa jo maitojunalla kotiin
Suomalaisten pk-yritysten kannattaisi arvioida tarkemmin, milloin niiden kannattaa siirtää tuotantonsa halpatuotantomaihin ja milloin pysyä Suomessa, patistaa teknologian tutkimuskeskus VTT.
VTT:n mukaan tuotannon siirtämisestä halvemman työvoiman maihin on tullut muoti-ilmiö, jonka oletetaan automaattisesti olevan kustannustehokas. Ulkomaille siirtyminen ei kuitenkaan aina hyödytä edes yritystä itseään.
– Yritykset ovat kohdanneet usein laatuongelmien lisäksi myös kannattavuusongelmia, ja nyt onkin nähtävissä merkkejä yhä useampien yritysten paluusta takaisin kotimaahan, sanoo VTT:n pääjohtaja Erkki K. M. Leppävuori tiedotteessa.
VTT esittää, että yritysten tulisi päätöksissään ottaa huomioon pitkän aikavälin kannattavuus. Laadun tai tuotteen eurooppalaisten loppumarkkinoiden vuoksi saattaa olla kannattavampaa investoida tuotantoon kotimaassa.
Virhearvioita tuotannon siirtopäätöksissä syntyy, kun aliarvioidaan siirtoon liittyvissä operaatioissa vastaan tulevat haasteet ja toisaalta yliarvioidaan käytettävissä oleva osaaminen haasteista selviämiseksi.
Saksassa ja USA:ssa
pysytään kotimaassa
VTT:n mukaan esimerkiksi Saksassa ja USA:ssa panostetaan kotimaiseen tuotantoon enemmän kuin Suomessa. Saksan kokonaisviennistä 68 prosenttia on alle 250 henkilöä työllistävien pk-yritysten vientiä, kun Suomessa vastaava luku on 20 prosenttia.
Yhdysvalloissa presidentti Barack Obaman kaudella käynnistetyt Made in USA -hankkeet ovat palauttaneet työpaikkoja takaisin maahan.
Suomessa vaihtotase on jäänyt alijäämäiseksi ensimmäisen kerran kahteenkymmeneen vuoteen. VTT:n mukaan merkittävä syy tähän on niin suur- kuin pk-yritystenkin tuotannon siirtyminen ulkomaille.
– Suomen taloutta tuskin pelastaa ulkomaisten investointien aalto, joten meidän olisi saatava kotimaiset yritykset investoimaan Suomeen aina, kun se on kannattavaa, Leppävuori sanoo.













