Kirjaudu ▼
 

Operaattorijohtaja: "Nokian olisi pitänyt valita Android"

Chris Ratcliffe/Bloomberg News
Operaattorijohtaja: "Nokian olisi pitänyt valita Android"
Nokian päätös siirtyä älypuhelimissaan Windows Phone -käyttöjärjestelmään näyttää entistä enemmän uhkapeliltä. Joidenkin mielestä Nokialla on pelissä väärät panokset.
Reuters
19.4.2012 09:49
151

Tänään puolenpäivän jälkeen osavuosituloksensa julkistavan Nokian toimitusjohtaja Stephen Elop on saanut markkinoilta kasvavaa kritiikkiä yhtiön julkistettua viime viikolla tulosvaroituksen. Tämä on näkynyt myös osakkeen kurssissa, joka on käynyt jo alle kolmessa eurossa.

Nokia teki viime vuoden helmikuussa päätöksen hylätä entinen älypuhelinten käyttöjärjestelmänsä Symbian ja siirtyä Microsoftin Windows Phoneen. Nyt näyttää siltä, että vanhojen Symbian-puhelinten myynnin kuihtuessa nopeasti eivät uudet Lumiat ole pystyneet lähimainkaan täyttämään niiden jättämää aukkoa. Tämä tuli ilmi tulosvaroituksen myyntiluvuista.

Samaan aikaan Applen iPhone ja Samsungin Androidia hyödyntävät Galaxy-puhelimet ovat vahvistaneet asemiaan. Useat eurooppalaiset operaattorit kertoivat uutistoimisto Reutersille tällä viikolla, etteivät Windows-puhelimet vakuuta.

– Nokian olisi pitänyt sijoittaa Androidiin, kommentoi nimettömänä pysyvä operaattorijohtaja, jonka mukaan Android olisi tarjonnut Nokialle enemmän sovelluksia.
Näitä Androidin piirissä on jo satoja tuhansia, kun Windows Phonella määrä on vasta 80 000.

Taloustiedot

– Elop saattoi lyödä vetoa vain yhden kerran ja hän teki sen väärin.

Päätös Windows Phoneen siirtymisestä keräsi kritiikkiä jo tuoreeltaan, kun paremmaksi vaihtoehdoksi esitettiin Androidia tai jopa Symbianissa pysymistä. Nokian kehittelemä käyttöjärjestelmä Meego kelpasi vain yhteen älypuhelimeen, N9:ään. Symbiania tuetaan vuoteen 2016 saakka.

Nokian mukaan Windows Phone auttaa sitä erottautumaan muista älypuhelinvalmistajista.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

– Windows Phone tarjoaa Nokialle houkuttelevan ja elinvoimaisen lähtökohdan erottautumiselle, sanoo Nokian älypuhelinjohtaja Jo Harlow. Hänen mukaansa Lumiaa kokeilleet ovat olleet innoissaan sen käyttöjärjestelmästä.

Kaikki eivät ole samaa mieltä.

– Windows on hieno käyttöjärjestelmä, mutta näyttää siltä, että se ei kelpaa kuluttajille. On vaarallista pitäytyä vain yhteen käyttöjärjestelmään ja vielä enemmän silloin kun se ei ole oma, sanoo Nokian entinen innovaatiojohtaja, nykyinen konsultti Juhani Risku, joka julkaisi pari vuotta sitten kirjan Nokian ongelmista.

Myönteistä on se, että Nokia on viime aikoina pystynyt reagoimaan nopeasti. Kun ennen uuden mallin kehittely vei kaksi vuotta, toi Elop kaksi ensimmäistä Windows-puhelinta markkinoille vuoden sisällä.

– Jos Nokia olisi voinut esittää tällaista vauhtia kuluneiden vuosien aikana, olisi osa sen nykyisistä ongelmista ollut väistettävissä, sanoo tutkimuslaitos Canalysin pääanalyytikko Pete Cunningham.

Lisää Aiheesta
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (151)

Sivut: 1 2 3 4 5 6 ... 16
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Tällä hetkellä viisi kuudesta entisesta Nokian asiakkaasta valitsee mielummin kilpailijan tuotteen. Lumia ei houkuttele ja Nokian markkinaosuus tippuu kuin lehmän häntä. Pahinta on että Microsoft-yhteistyö on pilannut Nokialle elintärkeät operaattorisuhteet.
Ei hyvä 19.4.2012 9:58

Anonyymi
Niin mutta Androidin kanssa Nokia olisi sidoksissa sitten Googleen eikä olisi omaa käyttöjärjestelmää.

Nythän Nokialla on ihan oma käyttöjärjstelmä, oma Windows Phone. Ihan oma!

Eiku, hetkonen... :o
Nokia konkurssiin 20 19.4.2012 9:58

Anonyymi
Eihän Android/Applekään myynyt heti 10 miljoonia. Toisekseen nämä samat operaattotijohtajat vuosi sitten halusivat 3. vaihtoehdon Adroid/Applen rinnalle. Ehkä turhan aikaista vielä tehdä johtopäätöksiä.
Nimetön 19.4.2012 9:59

Anonyymi
Elopilla on vielä ässiä hihassa !
Nimetön 19.4.2012 10:01

Anonyymi
Ollila ja Ollilan juoksupojat tehneet vääriä valintoja väärien valintojen perään.

Kosketusnäytön hyljeksiminen, alihankkijoiden kyykyttäminen, appsien hyljeksiminen, avoimeen lähdekoodiin perustuvien käyttöjärjestelmien hyljekseminen, Microsoftin kimppaan meneminen jne.

Itse asiassa vaatii suurta lahjakkuutta ajaa suuri yhtiö noin nopeasti kuralle kuin Jorma Ollila on siinä onnistunut.
Ollila kansatuomiois 19.4.2012 10:01

Anonyymi
Jos joutuu turvautumaan Androidiin ei kannata tehdä puhelimia lainkaan.
Android on prototyyp 19.4.2012 10:02

Anonyymi
Elopille nopeasti kenkää! Mies ei osaa mitään ja tuhoa tällä menolla Nokian! Mies on jo valittu huonoimpoien johtajien jouikkoon ja Elop edelleen keikkuu Nokian johdossa, Miksi?
Herätkää 19.4.2012 10:02

Anonyymi
Sovellusten määrä on täysin merkityksetöntä kuluttajalle vaikka mediassa sitä huudetaan jatkuvasti. Kuluttajalle riittää että merkittävät applikaatiot löytyy ja nehän tehdään kaikille isoille alustoille. 400000 koululaisen tekemää pierusovellusta ei tee muista alustoista parempia vaan tekee hyvien sovellsten löytämisestä vaikeampaa. Muista syistä en tosin osaa sanoa oliko windows oikea valinta...
Nimetön 19.4.2012 10:03

Anonyymi
Nythän tää näyttää vähemmän uhkapeliltä. Uusia windows-kapuloita on sentään myynnissä ja markkinointi on kovaa. Uhkapelissä olisi voinut käydä niinkin hassusti, että ekat windows-kapulat olisivat ongelmien takia(taifuunit, monsuunit, maanjäristykset, terroristi-isku, ydinvoimaonnettomuus) tulossa myyntiin vasta ensi vuoden alkupuoliskolla.
Nyt on sentään rautaa kaupassa, josta voi spekuloida.
Ei hätiä mitiä 19.4.2012 10:04

Anonyymi
Sovellusten määrä on täysin merkityksetöntä kuluttajalle vaikka mediassa sitä huudetaan jatkuvasti. Kuluttajalle riittää että merkittävät applikaatiot löytyy ja nehän tehdään kaikille isoille alustoille. 400000 koululaisen tekemää pierusovellusta ei tee muista alustoista parempia vaan tekee hyvien sovellsten löytämisestä vaikeampaa. Muista syistä en tosin osaa sanoa oliko windows oikea valinta...


Isoille alustoille nimenomaan. WindowsPhone on marginaali alusta ja sen vuoksi sille ei kukaan halua tehdä yhtään mitään ja hyvä niin koska microsoft on roskaa
Nimetön 19.4.2012 10:05
Sivut: 1 2 3 4 5 6 ... 16
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä