Elektrobit lakkauttaa Espoon toimipisteensä
Neuvottelujen tuloksena Elektrobit on tänään päättänyt lakkauttaa Wireless-liiketoimintasegmentin Espoon toimipisteen ja keskittää toimintansa Suomessa suurempiin toimipisteisiinsä Oulussa, Kajaanissa ja Tampereella. Neuvottelut koskivat yhteensä 25 Espoon toimistossa työskentelevää henkilöä, yhtiön tiedotteessa kerrotaan.
Toimipisteen lakkauttamisella Elektrobit pyrkii tehostamaan toimintaa ja parantamaan kustannusrakennetta.
Elektrobit tarjoaa kaikille lakkautettavan toimipisteen työntekijöille tehtäviä yhtiön muissa toimipisteissä vaihtoehtona työsuhteen päättämiselle. Enimmillään toimipisteen lakkauttaminen voi johtaa yhtiön mukaan 25 henkilön irtisanomiseen. Elektrobitillä on Suomessa noin 500 työntekijää.
Yhtiön mukaan toimipisteen sulkemisella ei ole olennaista vaikutusta kuluvan vuoden liikevaihtoon, tulokseen tai taseeseen.













