Vakoilusta syytetty Ikea myöntää rikkomukset
Ranskan Ikean johto myönsi perjantaina yhtiön rikkoneen eettistä ohjeistustaan. Yhtiötä on syytetty omien työntekijöidensä ja asiakkaidensa vakoilusta.
Kaksi ranskalaista ammattiyhdistystä on syyttänyt Ikeaa laittomasta vakoilusta. Poliisi ratsasi yhtiön Ranskan-päämajan maaliskuussa.
Ikea aloitti myös sisäisen tutkimuksen tapauksesta. Perjantaina antamassaan lausunnossa Ikea myöntää toimineensa vastoin arvojaan.
Yhtiö tuomitsee tehdyt yksityisyyden loukkaukset ja sanoo, että niille tulee nyt loppu.
Ikea ei tarkentanut, kuinka oikeutta yksityisyyteen on rikottu.
Yhtiön on väitetty maksaneen poliisille, jotta saisi tarkistaa poliisin tietokannassa olevia tietoja omista työntekijöistään ja asiakkaistaan sekä palkanneensa yksityisetsiviä näiden perään.
∇ Mainos ∇













