S&P tylyttää Nokiaa: Ei paluuta aiempaan loistoon
Standard & Poor’sin (S&P) osaketutkimusyksikkö on luodannut puhelinvalmistaja Nokian mahdollisuuksia markkinoilla. S&P arvioi, että Nokian mahdollisuudet voittaa takaisin markkinaosuutta Applelta älypuhelinten kalliimmassa päässä ovat melko heikot.
Pidemmällä aikavälillä Nokia pystynee parhaimmillaan vakauttamaan markkinaosuutensa älypuhelinmarkkinoista 10–15 prosenttiin.
– Näemme, että Nokia ei pysty palamaan aikaisempaan loistoonsa matkapuhelinteollisuudessa Windows Phonen myötä, koska se tulee olemaan yksi monista valmistajista, joka käyttää ohjelmistoa ja kamppailee erottaakseen tuotteensa muista, S&P toteaa.
S&P:n mukaan sille on jäänyt epäselväksi, miten ohjelmistoyhtiö Microsoftin Windows Phone-käyttöjärjestelmä vetoaisi kuluttajiin, kun järjestelmää vertaa Applen iOS:ään ja Googlen Androidiin.
Toisaalta Nokia ei voi tyytyä edullisten puhelimien toimittajaksi, koska tällä markkinalla ovat vahvoja kiinalaiset Huawei ja ZTE.
S&P:n suositus Nokian osakkeelle on "pidä". S&P:n arviosta kertoi ensimmäisenä Kauppalehti.













