Keskisuomalainen odottaa heikompaa vuotta
– Vuoden viimeisellä neljänneksellä konsernin tuloksentekokykyä vaikeuttivat kohonneet kustannukset. Tuloksen muodostumiseen vaikuttivat kohonneet palkka- ja materiaalikustannukset. Erityisesti sanomalehti Keskisuomalaiseen ja Savon Sanomiin kohdistuneet kehitysinvestoinnit aiheuttivat loppuvuodelle kertaluonteisesti kasvaneita kuluja, toimitusjohtaja Vesa-Pekka Kangaskorpi sanoo tilinpäätöstiedotteessa.
Liikevaihtoa Keskisuomalaiselle kertyi loka-joulukuussa 28,0 miljoonaa euroa, vajaat kaksi prosenttia vuodentakaista enemmän. Liikevoitto supistui 4,2 miljoonaan euroon 5,5 miljoonasta eurosta. Liikevoitto oli 14,9 prosenttia liikevaihdosta.
Tulos ennen veroja painui 3,5 miljoonaan euroon 5,5 miljoonasta eurosta. Osakekohtainen tulos heikkeni 0,25 euroon 0,38 eurosta.
Keskisuomalaisen koko viime vuoden liikevaihto kasvoi vajaat seitsemän prosenttia edellisvuodesta 108,7 miljoonaan euroon. Liikevoitto koheni hieman ja oli 20,4 miljoonaa euroa.
Keskisuomalaisen hallitus esittää, että viime vuodelta maksettaisiin osinkoa 0,60 euroa osakkeelta. Hallitus hakee lisäksi yhtiökokoukselta valtuuksia enintään 0,40 euron lisäosinkoon. Vuodelta 2010 Keskisuomalainen maksoi 1,20 euron osakekohtaisen osingon.
Keskisuomalainen arvioi, että konsernin liikevaihto ja tulos eivät tänä vuonna yllä aivan viime vuoden tasolle.



















Kommentit (2)
Ne ovat sidosryhmien "vanhojen patujen"ja sukujen perillisten voimakkaasti kuopissaan pysyviä julkaisuja. Näköalattomuus ja pitäytyminen menneessä estää uudistavan kehittämistyön. Olisi keksittävä sanomalehti uudestaan. Jos paperia pitää värjätä
niin mankuntien ihmisiä puhuteltava tosimielellä eikä esim. mainostajien ehdoilla.
Vaikka Väli-Suomen sanomalehdet kierrättävät samat jutut viidessä eri lehdessä. Jutun tekijä tietenkin saa vain yhden juttupalkkion. Harjoittelijoilla nälkäpalkka...
Toisekseen SS:n sähköinen lehtikin on jo niin vanhentunutta kamaa, ettei sitä jaksa netissä lukea. Sen verran työläs luettava se on. Kehittäisivätköhän jo tuota digipuolta viimein?
Ei raketoi lehtiala - ei.