Ilkka-Yhtymän tulos putosi selvästi
– Suhdannetilanne alkoi kesän aikana heiketä, mikä hidasti liikevaihtomme kasvua loppuvuonna. Mainonnan kehitys kääntyi Suomessa viimeisellä kvartaalilla negatiiviseksi ja sanomalehtien levikit olivat koko vuonna hienoisessa laskussa, toimitusjohtaja Matti Korkiatupa toteaa tilinpäätöstiedotteessa.
Liikevaihtoa Ilkalle kertyi loka-joulukuussa 13,0 miljoonaa euroa, jossa on kasvua kolme prosenttia edellisvuodesta. Liikevoitto painui 2,6 miljoonaan euroon 4,7 miljoonasta eurosta.
Osakkuusyhtiö Alma Medialla on merkittävä vaikutus Ilkan tulokseen, sillä liikevoitto ilman Alma Median ja muiden osakkuusyhtiöiden tulososuutta pysyi ennallaan 2,1 miljoonassa eurossa. Ilkka omistaa lähes 30 prosenttia Alma Median osakkeista.
Osakekohtainen tulos kutistui 0,05 euroon 0,16 eurosta.
Ilkan ilmoitustuotot vähenivät loka-joulukuussa 1,5 prosenttia vuodentakaisesta. Levikkituotot sen sijaan kasvoivat 2,5 prosenttia.
Ilkan koko viime vuoden liikevaihto kasvoi seitsemän prosenttia edellisvuodesta 50,0 miljoonaan euroon. Tulos ennen veroja heikkeni 12,7 miljoonaan euroon 12,9 miljoonasta eurosta.
Ilkan hallitus esittää yhtiökokoukselle, että osinkoa maksettaisiin viime vuodelta 0,40 euroa osakkeelta. Edellisvuoden osinko oli 0,50 euroa.
Ilkka arvioi koko vuoden liikevaihtonsa pysyvän tänä vuonna viime vuoden tasolla. Oman liiketoiminnan liikevoiton ja suhteellisen liikevoiton, johon ei sisälly osuutta Alma Median ja muiden osakkuusyhtiöiden tuloksista, Ilkka arvioi heikkenevän viime vuodesta kustannusten nousun vuoksi.









