Nokia-pomo TE:ssä: Salon ongelma ei ollut työvoiman hinta
– Ei. Työvoimakustannus on todella pieni osuus nykypäivän älypuhelimessa, Nokian Savander toteaa Talouselämälle. Hänen mukaansa siirron peruste on Nokian ja komponenttitoimittajien välisen suhteen tehokkuus.
– Jos teknologia saadaan johonkin tuotteeseen kuukautta nopeammin, tai jos alkuvaiheen virhe saadaan korjattua muutamaa päivää aikaisemmin, se on paljon suurempi etu kuin se, että johonkin työvaiheeseen saadaan ihminen töihin pienemmällä palkalla.
Savander torjuu myös näkemyksen, jonka mukaan Salon kokoonpanon alasajo liittyisi Nokian strategiamuutokseen, jonka myötä Symbian-käyttöjärjestelmän tilalle tulee Windows Phone.
– Ei. Tuotantomallin muutos olisi toteutettu riippumatta siitä, millä käyttöjärjestelmällä toimitaan. Asiakkaiden ostologiikka on sama ja komponenttivalmistajat ovat Aasiassa riippumatta siitä mikä käyttöjärjestelmä on käytössä.
Saloon jäävät 700 työntekijää keskittyvät jatkossa älypuhelinten räätälöintiin, mikä tarkoittaa puhelinten asetusten, ohjelmistojen ja pakkausten muokkaamista operaattorien ja jälleenmyyjien toiveiden mukaiseksi.
– Joissain maissa puhelimeen halutaan pelejä, kun taas esimerkiksi Soneran kampanjassa on mukana Spotify-musiikkipalvelu, Savander mainitsee.













