Talousmyllerrys nipisti Danske Bankin tulosta
Tulosheikennykseen vaikutti Euroopassa vuoden loppua kohti yhä kovemmin jyllännyt velkakriisi ja talouskasvun hidastuminen. Pankki ei aio jakaa viime vuodelta osinkoa.
– Viime vuoden toiselle puoliskolle antoi leimansa huomattava rahoitusturbulenssi sekä talouden taantuminen. Tuloksemme on siksi alhaisempi kuin mitä vuoden alussa ennakoitiin, sanoo konsernijohtaja Peter Straarup tiedotteessa.
Tulos ennen veroja jäi 4,2 miljardiin Tanskan kruunuun (566 miljoonaa euroa), kun se vuotta aiemmin oli 6,5 miljardia kruunua. Rahoituskate laski hieman 23,5 miljardiin kruunuun.
Kokonaistuotot laskivat kuusi prosenttia edellisvuodesta. Tämä johtui pääasiassa vakuutustoimialan laskeneista tuotoista.
Luottotappiot- ja varaukset laskivat viisi prosenttia 13,2 miljardiin kruunuun (lähes 1,8 miljardia euroa). Varaukset liittyivät lähinnä Irlannin kiinteistömarkkinoihin sekä maatalouteen, liikekiinteistöihin ja vähittäispankkitoimintoihin Tanskassa. Kulut pysyttelivät edellisvuoden tasoilla.
Danske Bank odottaa epävarmuuden rahoitusmarkkinoilla jatkuvan tänä vuonna. Valtioiden odotetaan jatkavan säästölinjalla ja kiristävän budjettejaan. Tämän takia talouskasvu jää Euroopassa alhaiseksi.
Danske Bank odottaa tuottojensa jäävän alhaiseksi alkaneena vuonna, mutta talouden horjuvuuden takia tulosnäkymiin liittyy paljon epävarmuutta. Luottotappioiden ennakoidaan pysyvän korkeina myös tänä vuonna.
Danske Bank omistaa suomalaisen Sampo Pankin. Pankin tilikauden voitto ennen veroja oli lähes edellisvuoden tasoa eli 147,3 miljoonaa euroa. Tässä oli laskua kolme prosenttia. Tulosta pönkitti korkokatteen ja palkkiotuottojen kehitys. Sampo Pankin korkokate parani viime vuonna yli seitsemän prosenttia ja tuotot kasvoivat neljä prosenttia.




















Kommentit (9)
moneybrookers visat osaavansa tilata kansalle ja ladata tileille budjetti kerran kuussa maksamatta osinkoja
säästyisi