M-real teki selvästi tappiota

Lehtikuva
M-real teki selvästi tappiota
Metsä Boardiksi muuntautuva metsäyhtiö M-real teki viime vuoden lopussa selvästi tappiota.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Taloussanomat
9.2.2012 12:53
Kommentit 5

M-realin loppuvuoden kannattavuutta painoivat kertaerät, mutta ilman niitäkin tulos jäi selvästi pakkaselle. Ensimmäisen neljänneksen liiketuloksen odotetaan kuitenkin parantuvan ilman kertaeriä.

Tulos ennen veroja jäi loka–joulukuussa 230 miljoonaa euroa tappiolliseksi, kun se vuotta aiemmin oli 22 miljoonaa euroa miinuksella. Analyytikot odottivat SME Direktin keräämässä ennusteessa 232 miljoonan euron miinustulosta. Kyseessä on ennusteiden mediaani.

M-real kertoi tammikuussa kirjaavansa viime vuoden viimeiselle neljännekselle noin 205 miljoonan euron tulosta heikentävät kertaerät. Nämä koostuvat erilaisista kuluvarauksista, alaskirjauksista ja arvonalentumisista. Suurin yksittäinen erä koostuu 105 miljoonan euron kuluvarauksista ja alaskirjauksista, jotka liittyivät M-realin suunnitelmiin sulkea Alizayn tehdas Ranskassa.

Osakekohtainen tulos laski loka–joulukuussa 0,06 euron tappiolta 0,63 euroa tappiolle. Liiketappio ilman kertaeriä oli loppuvuonna 22 miljoonaa euroa, kun tulos vuotta aikaisemmin oli 37 miljoonaa euroa voitollinen.

Taloustiedot

Koko vuoden liiketulos ilman negatiivisia kertaeriä hupeni 173 miljoonan euron voitolta 59 miljoonaan. Kertaerät mukaan lukien liiketulos oli 214 miljoonaa euroa pakkasella, kun se vuotta aiemmin oli 146 miljoonaa euroa voitolla.

Liikevaihto laski loppuvuonna 665 miljoonasta eurosta 524 miljoonaan euroon. Koko vuoden liikevaihto pakitti 2605 miljoonasta eurosta 2485 miljoonaan euroon.

Talouden epävarmuus
karsi kysyntää


M-realin mukaan toimitusmäärät laskivat loppuvuonna kaikissa päätuotteissa talouden epävarmuuden painaessa. Kartongin asiakaskysynnässä ei päämarkkinoilla ole juuri nähty heikkenemistä lukuun ottamatta tiettyjä markkinasegmenttejä Etelä-Euroopassa.

Viime vuoden jälkipuoliskolla kartongin tilausvirrat laskivat selvästi, minkä arvioidaan johtuneen lähinnä varastotasojen laskusta toimitusketjussa  talouden epävarmuuden lisääntyessä. Viime vuoden alussa varastotasot olivat poikkeuksellisen korkeat lähinnä kartongin tiukan saatavuuden takia.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Kartongin tilauskannat ovat viime viikkoina olleet nousussa, mutta ovat edelleen alempana kuin normaalisti. Kartongin pitkän aikavälin kysyntä- ja kannattavuusnäkymät ovat edelleen vahvat, ja M-real lisää taivekartonkikapasiteettiaan suunnitellusti.  Äänekosken tehtaan taivekartonkikapasiteetin lisäys toteutetaan toisella neljänneksellä.

Taivekartongin vuosisopimusten hinnat ovat keskimäärin samalla tasolla kuin viime vuonna. Paperituotteiden ja sellun tilauskannat ovat edelleen normaalitason alapuolella, ja tuotannonrajoituksia on luvassa useimmilla tehtailla myös alkuvuonna. Näkyvyys on Euroopan paperi- ja sellumarkkinoilla tällä hetkellä huono. Tuotantokustannusten arvioidaan lähikuukausina jonkin verran alentuvan.

Alizayn-tehtaan yt-neuvottelut
päätökseen pian


Alizayn tehdasta ja erikoispaperiliiketoimintoja koskevat yt-neuvottelut pyritään päättämään vuoden ensimmäisen neljänneksen aikana. Näiden tappiollisten liiketoimintojen lakkauttaminen parantaisi yhtiön kannattavuutta selvästi.

M-realin liiketuloksen ilman kertaluonteisia eriä arvioidaan ensimmäisellä neljänneksellä paranevan viime vuodesta lähinnä kartongin ja sellun kasvaneiden toimitusmäärien takia.

Lisäksi Alizayn tehtaan ja erikoispaperiliiketoiminnan tappioiden arvioidaan jonkin verran pienenevän jo ensimmäisellä neljänneksellä.

Lisää Aiheesta
UutinenM-real uudistaa rakenteitaan (19.1. 16:07)
UutinenM-realin tulos painui tappiolle (2.11.2011 12:45)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (5)

Huono 0
Ei taaskaan voi velkaa maksella kun liikevaihto putoaa.
Nyt on jonkun otettava velkaa tai suomi yritykset menee konkurssiin.
Kupla-uunot on loppu, ei tule uutta rahaa kiertoon.
Huono 0
Kohta arvotaan taas pari uutta suljettavaa tehdasta. Pakkohan heidän on. Firman kassa alkaa ammottaa tyhjyttään jo vuosia jatkuneiden tappioiden myötä. Kriisiyhtiön muuten aina tunnistaa siitä, että sen hallituksessa on lauma aristokraatteja, jotka keskittyvät yhtiön nimen muuttamiseen ja muihin epäoleellisiin asioihin.
Huono 0
Espoon tehdas alkaa olla harjakorkeudessa.
?
Huono 0
Ei kosketa Orionia. Lääkkeet hyvät.
Lama ei kosketa.
Huono 0
Kyllä sen jordanin pitäis vetää johtopäätökset ja lähteä kotiin peiton alle, heti.
asa
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
mainos
 

Yhteistyössä

Taloussanomat - Uutiset

Helsinki
Puolipilvistä ja poutaa 17
Oulu
Selkeää ja poutaa 17
Tokio
Puolipilvistä ja poutaa 21
Ennuste klo 15:00 Suomen aikaa.
  1. Kotimaan sää
  2. Sadetutka
  3. Maailman sää
Uskotko Kreikan jättävän euroalueen heti parlamenttivaalien jälkeen?

KalenteriKalenteri

Huomenna – 28.5.2012

Tecnotreen ylimääräinen yhtiökokous, esillä osakeanti 10:00  
kuluttajabarometri toukokuulta, Tilastokeskus 09:00  
EK:n luottamusindikaattorit toukokuulta 09:00  
USA:n markkinat kiinni (Memorial Day)    
 
Dilbert – 27.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949