Suomi-yhtiöiden sijoitustuotto laskussa
Suomi-yhtiöiden sijoitustuotto laski 1,4 prosenttiin vuotta aikaisemmasta 6,4 prosentista, käyvin arvoin laskettuna.
– Markkinatilanne huomioon ottaen sijoitusten tuottoa voi luonnehtia sinänsä kohtuulliseksi. Kokonaisuutena tarkasteltaessa vuoden 2011 tulosta ei voi kuitenkaan pitää tyydyttävänä. Suurin syy tähän on se, että vuoden aikana voimakkaasti alentunut korkotaso heikentää yhtiön toiminnallista tulosta, sanoo toimitusjohtaja Jari Sokka tiedotteessa.
Toiminnallisen tuloksen laskennassa otetaan jo nyt huomioon henkivakuutusyhtiöiden uudet vakavaraisuussäännökset, jotka tulevat voimaan parin vuoden kuluttua. Tämän takia yhtiö on parin viimeksi kuluneen vuoden aikana alentanut selvästi sijoitusriskiään. Muun muassa osakesijoituksia on vähennetty ja korkosijoituksia kasvatettu.
Viime vuodelta Suomi-yhtiö jakoi asiakkailleen lisäetuina yhteensä noin 80 miljoonaa euroa. Summaan sisältyy loppuvuoden 2010 hyvän tuloksen jäljiltä 60 miljoonaa euroa, joka varattiin lisäetuihin heti viime vuoden alussa.

Kommentit (5)
Kannattaa lukea vakuutusehdot. Tuo jakaminen on vain laskennallista. Jos vakuutettu kuolee ennenaikaisesti, eläkkeestä maksetaan henkivakuutuksen kautta omaisille vain sinne maksettu summa. Siinä tilanteessa kaikki lisäedut solahtavat Suomen yhteiskassaan.