"Ikeasta on tullut liian suuri"
Eri puolille maailmaa levinneestä ruotsalaisesta huonekalujätti Ikeasta on tullut liiankin suuri ja sen takia yhtiö pitäisi pilkkoa kolmeen osaa. Näin arvioi Ikean aikaisempi pääjohtaja Anders Dahlvig The Telegraph -lehdessä.
Dahlvig toimi Ikean johdossa vuosina 1999–2009. Hänen mukaansa yhtiön edessä on kulujen nousu ja hidastuva kasvu.
Dahlvigin mukaan Ikea kamppaili jo hänen aikanaan, jotta massiivinen liikevaihto ja toiminta 41 maassa pysyivät keskusjohdon hallinnassa. Hän suosittelee, että Ikean omistaja eli yhtiön perustajan Ingvar Kampradin ja hänen kolme poikansa vetämä säätiö jakaisi yhtiön.
– Sanotaan, että jakaisimme Ikean kolmeen osaan - yksi Pohjois-Amerikassa, yksi Euroopassa ja yksi Aasiassa - jotka kaikki tekisivät omaa tuotekehitystään ja joilla olisi oma hankintaketju, Dahlvig sanoo lehdelle.
Hänen mukaansa asiasta ei keskusteltu Ikeassa hänen aikanaan. Dahlvigin mukaan tietyn rajan jälkeen koko alkaa vaikuttaa yhtiön itsenäisyyteen, luovuuteen ja yrityshenkeen.
– Koko on tappaja jokaiselle yritykselle.













