Kirjaudu ▼
 

"Ikeasta on tullut liian suuri"

Lehtikuva
"Ikeasta on tullut liian suuri"
Huonekaluyhtiö Ikean suuri koko on este yhtiön kehittymiselle, arvioi aikaisempi johtaja. Sen takia Ikea pitäisi pilkkoa.
19.1.2012 09:05
Taloussanomat
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Lähetä kaverille
Tulosta (HTML)
Tallenna (PDF)

Eri puolille maailmaa levinneestä ruotsalaisesta huonekalujätti Ikeasta on tullut liiankin suuri ja sen takia yhtiö pitäisi pilkkoa kolmeen osaa. Näin arvioi Ikean aikaisempi pääjohtaja Anders Dahlvig The Telegraph -lehdessä.

Dahlvig toimi Ikean johdossa vuosina 1999–2009. Hänen mukaansa yhtiön edessä on kulujen nousu ja hidastuva kasvu.

Dahlvigin mukaan Ikea kamppaili jo hänen aikanaan, jotta massiivinen liikevaihto ja toiminta 41 maassa pysyivät keskusjohdon hallinnassa. Hän suosittelee, että Ikean omistaja eli yhtiön perustajan Ingvar Kampradin ja hänen kolme poikansa vetämä säätiö jakaisi yhtiön.

– Sanotaan, että jakaisimme Ikean kolmeen osaan - yksi Pohjois-Amerikassa, yksi Euroopassa ja yksi Aasiassa - jotka kaikki tekisivät omaa tuotekehitystään ja joilla olisi oma hankintaketju, Dahlvig sanoo lehdelle.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Hänen mukaansa asiasta ei keskusteltu Ikeassa hänen aikanaan. Dahlvigin mukaan tietyn rajan jälkeen koko alkaa vaikuttaa yhtiön itsenäisyyteen, luovuuteen ja yrityshenkeen.

– Koko on tappaja jokaiselle yritykselle.

19.1.2012 09:05
Taloussanomat
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Lähetä kaverille
Tulosta (HTML)
Tallenna (PDF)
Yritykset Ikea

Kommentit (18)

Sivut: 1 2
EdellinenSeuraava

Anonyymi
minulla on suuremmat haaveet kuin ikealla.
Anonyymi: tuleva miljardööri 19.1.2012 9:14

Anonyymi
Erittäin menestyvä pääomasijoittaja ja timantinkova kapitalisti Osinko-Otto veikkaa, että taloussanomat joutuu lopettamaan nettilehtensä tänä vuonna.

Muistakaa kuka kertoi asiasta ensiksi :)
Anonyymi: Osinko-Otto 19.1.2012 9:16

Anonyymi
Tiedoksenne, taloussanomat joutuu lopettamaan nettilehtensä vielä tänä vuonna.Muistakaa kuka kertoi asian ensimmäisenä :)


Kokoomus-diktatuuri ei suvaitse kriittisiä mielipiteitä.
Anonyymi: BB-Sauli vie hölmölä 19.1.2012 9:16

Anonyymi
Ikea ostaa tuotteet tukusta? Tukussa myydään tuotteita mitkä ei ole mennyt kaupaksi.
Anonyymi: Nimetön 19.1.2012 9:17

Anonyymi
huom; siis ex-johtaja ja katkera. Ei itse enaa pystynyt nostamaan liikevaihtoa ;-)
Aika luuseri.
Anonyymi: Johtaja 19.1.2012 9:21

Anonyymi
Ikea ostaa tuotteet tukusta? Tukussa myydään tuotteita mitkä ei ole mennyt kaupaksi.


Samaan konsrniin kuuluvia yrityksiä nämä kaupan alan yritykset. Suomessa konsernien määrä yrityksitä on 3 prosenttia ja markkinoiden liikevaihdosta 75 prosenttia.
Anonyymi: Nimetön 19.1.2012 9:25

Anonyymi
Velkamaissa on liikaa vankeja ja tuotannossa ylitarjontaa, kuka ostaa moista roskaa?
Anonyymi: Länän priima ikea 19.1.2012 9:28

Anonyymi
´

Suomen suurin Nokia onnistui torjumaan liikakasvun uhkan.

"Palava lautta" -puhe romautti sekä myynnin että osakekurssin ja kutistumisen varmisti strategia tiedottaa jokaisen uuden mallin julkistustilaisuudessa että tämä joko lopetetaan tai ensi vuonna tulee paljon parempi puhelin.

Mahtava veto oli myös jakaa Lumioita ilmaiseksi Wal-Mart ketjun liittymäkylkiäisinä.

Ja viimeinen niitti on eriyttää tuottava yhteiskuntasuhdeosasto muusta näpertelystä.
Anonyymi: vänrikki S. 19.1.2012 9:31

Anonyymi
Menkääs lukemaan kauppalehteä siellä oiken UUTIS POMMI.
Suomi voi pelastaa maailman.
Anonyymi: Järjelle täys häätö. 19.1.2012 9:35

Anonyymi
Mutta onneksi lastulevy on LYHYTikäistä.
Anonyymi: Buhahhah 19.1.2012 9:35
Sivut: 1 2
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti Yöaikaan lähetetyt kommentit päätyvät toimituksen tarkistettavaksi. Kommentit tarkistetaan ja hyväksytään seuraavan päivän aikana. Muina aikoina viestit ovat jälkimoderoinnissa.
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.

Taloussanomat - Uutiset

27.5. Video Perussuomalaiset kertoi ministerivalinnoistaan
27.5. Wahlroos asuntokuplasta: "Olen itse tehnyt kokeen"
27.5. Moni tuki katkolla: Työllisyysrahoista käytetty 93 % Uudellamaalla
27.5. Tässä ovat perussuomalaisten ministerit
27.5. It-viikko Kasvuyrityksiltä pysäyttävä viesti palkoista
27.5. Näin monta euroa hallitus vie asuntovelkaiselta
27.5. Latvia: Venäläinen sukellusvene löytyi aivan rajoiltamme
27.5. Ilta-Sanomat Jokerien omistaja: "Yhteistyömme Nordean kanssa ei jatku"
27.5. "Päiväkotiryhmien suurentaminen voi näkyä tulevaisuudessa"
27.5. It-viikko Isoimmat nettifirmat 1995 ja 2015: vain yksi löytyy molemmilta listoilta
27.5. It-viikko Video: Volvon olemattoman toiminnon esittely meni pahasti pieleen
27.5. Kreikka lähellä sopua...ei, ei sittenkään
27.5. Asuntovelkaisille kylmää suihkua: "Tarpeetonta leikata näin nopeasti"
27.5. Ay-liike ei tyrmää yhteiskuntasopimusta
27.5. Työnantajapuoli tuulettaa: "Verotuksen kiristämiselle pannaan nyt stoppi"
27.5. Video Kokoomus kertoi ministerivalinnoistaan
27.5. Kunnissa "puhtaan leikkaamisen uhka poistui"
27.5. Kokoomus kertoi ministerivalintansa
27.5. Pro: Lohjan paperitehdas kiinni – 180 menettää työnsä
27.5. Autoliitto: Halventuville autoille kovempi käyttömaksu
27.5. Danske varoittaa: Ay-liike voi panna hanttiin hallitukselle
27.5. It-viikko Ilmiö jo Suomessa – iPhone sammutettavissa tekstarilla
27.5. Ekonomisti: Uskottava ohjelma, mutta säästöt kouluissa huolestuttavat
27.5. It-viikko Kolme Ässää kiinnosti: Valtioneuvoston sivut nurin
27.5. Hallitus lupaa sopeuttaa täyden kympin kaudellaan
27.5. Näin K-kaupat muuttuvat
27.5. Ilta-Sanomat Korkovähennykset uusiksi – näin asuntovelallisten tilanne muuttuu
27.5. Stubbista valtiovarainministeri, Soinista ulkoministeri
27.5. It-viikko Uusi Android-kiristäjä vie tekstiviestit ja valokuvaa uhrinsa
27.5. Uudistuksilla halutaan neljän miljardin vaikutukset
Asiakastieto

Yhteistyössä