Rapala luopuu lahjatavaraliiketoiminnastaan
Ostaja on ranskalainen lahjatavaroiden suunnittelija ja vähittäiskauppias Pylones.
Yhtiöt eivät kerro kauppahintaa. Osa siitä jää korolliseksi, vakuudelliseksi velaksi, jota maksetaan ensi vuodesta vuoteen 2016 saakka, Rapala kertoo tiedotteessaan.
Rapala osti Willtechin lahjatavaravalmistus- ja uistintoiminnan vuonna 2001. Willtech Giftin kannattavuus on ollut alhaisempi kuin ydinliiketoiminnan. Sen osuus Rapalan liikevaihdosta on ollut 3–4 prosentin luokkaa.
Willtech Giftista luopuminen alentaa Rapalan mukaan sen ensi vuoden liikevaihtoa ja -voittoa. Se tuo alemmas myös konsernin velkaantumisastetta.
















Kommentit (2)
Laman aikaan on ihmisillä aikaa kalastella.