Oikeus määräsi Iittalalle kolmen miljoonan euron maksun
Markkinaoikeuden mukaan Iittalan menettelyssä oli kyse hintojen vahvistamisesta, joka on vakava kilpailunrajoitus. Iittalan tarkoituksena oli korottaa hintatasoa sekä kieltää jälleenmyyjiä kilpailemasta toistensa kanssa.
Kuluttajat ovat todennäköisesti maksaneet määrähinnoittelun johdosta korkeamman hinnan Iittalan tunnetuimmista tuotteista, markkinaoikeus katsoo. Kyse on esimerkiksi kivi-tuikuista, mariskooleista, Muumi-, Teema-, Aalto- ja Koko-tuotteista.
Fiskars kirjaa sakon kertaeränä neljännen neljänneksen tulokseensa. Sakosta ei ole kirjattu varausta.
Kilpailuvirasto esitti markkinaoikeudelle neljän miljoonan euron seuraamusmaksua. Sekä Iittalalla että Kilpailuvirastolla on mahdollisuus valittaa markkinaoikeuden päätöksestä Korkeimpaan hallinto-oikeuteen.
Väitetty rikkomus kohdistui käytännössä aikaan ennen Iittalan siirtymistä Fiskarsin omistukseen 31.8.2007. Kilpailuviraston tutkinta alkoi vuonna 2006.

















Kommentit (24)
Meidän rahoilla tietenkin, koska omaa rahaa sillä ei enää ole.
Yhtä järkevää kuin se, että ylinopeussakon maksaisi ensin sakon saajalle valtio, ja sitten sakotettu maksaisi saman summan valtiolle.
No, itselläni ei ole yhtään kivituikkua, ei yhtään itse ostettua muumimukia, KoKoista en tykkää jne. Sen sijaan kivituikkua muistuttavia kopioita on ja muita kivoja mukeja riittää. Joten ei haittaa!
Niin sinullakin.
Ei kannata olla pikkutarkka oikeinkirjoituksen suhteen, koska näitä kommentteja heitetään nopeasti, ilman tarkistusta ja useasti vielä puhelimesta jossa kosketusnäytöltä saattaa nakkisormi valita väärän kirjaimen.