Latvia syytää rahaa Air Balticiin
–Air Baltic esitteli kehityssuunnitelmansa hallitukselle ja hallituksen eilinen päätös mahdollistaa Air Balticin kasvun tulevaisuudessa liiketoiminnan vakauttamisella, sanoo yhtiön pääjohtaja Martin Gauss tiedotteessa.
Pääomituksen määrä on 82,5 miljoonaa euroa. Ensi vuonna Air Balticin laivastoon kuuluu suunnitelmien mukaan 24 konetta. Tarkoitus on lisätä lentoja kohteisiin Euroopassa, Lähi-idässä, Venäjällä ja IVY-maissa.
Latvian valtio joutui joulukuun alussa käytännössä kansallistamaan vaikeuksiin ajautuneen Air Balticin.
Valtio hankki osakkeita lentoyhtiön vähemmistöomistajalta Baltic Aviation Systemsiltä (BAS). Järjestelyn myötä Latvian valtion omistusosuus lentoyhtiöstä nousi lähes sataan prosenttiin.
Tappiokierteeseen ajautunut Air Baltic haki suojaa velkojiltaan syyskuussa. Lokakuussa yhtiön toimitusjohtaja ja BAS:n osaomistaja Bertolt Flick erosi tehtävästään.
Air Baltc teki viime vuonna tappiota 34,2 miljoonaa latia eli noin 48 miljoonaa euroa.











