Glaston säästi tuloksensa nollille
Lasiteknologiayhtiö Glaston kutisti tappioitaan ja teki nollatuloksen toisella neljänneksellä. Tulosparannus syntyi säästöillä, sillä yhtiön liikevaihto pysyi lähes vuodentakaisessa. Yhtiö odottaa koko vuoden liiketuloksen kääntyvän positiiviseksi.
Glastonin tulos ennen veroja oli huhti–kesäkuussa nollilla, kun vuotta aiemmin vastaavaan aikaan tappiota kertyi 2,8 miljoonaa euroa. Myös osakekohtainen tulos oli nolla euroa. Vuosi sitten tappiota osaketta kohden syntyi 0,04 euroa.
Liiketulos nousi toisella neljänneksellä 1,3 miljoonaa euroa voitolliseksi vuodentakaisesta 2,8 miljoonaan euron tappiosta. Liikevaihtoa kertyi samassa ajassa 41,6 miljoonaa euroa, joka oli 0,1 miljoonaa euroa enemmän kuin vuosi sitten.
– Liikevoittomme ensimmäiseltä kuudelta kuukaudelta oli positiivinen. Tämä on osoitus uudelleenjärjestelytoimenpiteidemme toimivuudesta, sillä markkinoilta emme ole juurikaan saaneet myönteiseen tuloskehitykseen vetoapua, sanoo yhtiön toimitusjohtaja Arto Metsänen osavuosikatsaustiedotteessa.
Metsäsen mukaan taloudellinen epävarmuus on lisääntynyt toisella neljänneksellä.
– Loppuvuoden markkinanäkymät ovat epävakaammat. Seuraamme markkinakehitystä tarkasti, Metsänen sanoo.
Glastonin tilauskanta oli kesäkuun lopussa 40,0 miljoonaa euroa, kun vuotta aiemmin se oli 32,9 miljoonaa euroa. Yhtiö sai toisella neljänneksellä uusia tilauksia 36,7 miljoonaan euron arvosta eli saman verran kuin vuosi sitten.
Glaston odottaa markkinoilleen maltillista elpymistä tämän vuoden aikana. Yhtiö arvioi koko vuoden liikevaihtonsa olevan vähintään viimevuotisella tasolla ja liiketuloksen kääntyvän positiiviseksi.











