RIM kulkee Nokian tietä – irtisanoo 2 000

Taloussanomat/Bloomberg
RIM kulkee Nokian tietä – irtisanoo 2 000
Blackberry-laitteistaan tunnettu Research In Motion suunnittelee noin 2 000 työpaikan vähentämistä.
Taloussanomat
25.7.2011 15:38
Kommentit 11

Kaavaillut leikkaukset tarkoittaisivat yhtiön työvoiman vähenemistä 10 prosentilla. Väenvähennykset koskevat kaikkia toimintoja.

RIM ennusti viime kuussa, että yhtiön liikevaihto saattaa laskua ensimmäistä kertaa yhdeksään vuoteen hiljaisen Blackberry-myynnin vuoksi. Yhtiö ei ole julkistanut merkittäviä Blackberry-malleja viime vuoden elokuun jälkeen.

Kilpailijat syövät RIMin markkinaosuutta kahdesta suunnasta. Kalliimmissa malleissa yhtiö on menettänyt markkinaosuuttaan Applen iPhonelle.

Toisaalta edulliset Android-puhelimet syövät yhtiön halvempien mallien menekkiä Latinalaisessa Amerikassa, Aasiassa sekä Euroopassa. Tilanne muistuttaa tältä osin Nokian ongelmia.

RIMin tavoitteena on nyt keskittää liiketoimintansa "alueille, jotka tarjoavat korkeimmat kasvumahdollisuudet", yhtiö kertoi tiedotteessaan.

∇ Mainos ∇
Lisää Aiheesta
UutinenRIM:ltä viisi uutta älypuhelinta (4.8.2011 07:18)
UutinenNokian tulos romahti (21.7.2011 14:04)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (11)

Huono 0
Kiinnostaa tietää missä on Nokian tie, jota RIM kulkee?
Kulkeeko jalan?
Huono 1
JEE! Ostetaan kaikki valkoinen univormu ja omenalahkon virallinen varustevalikoima kotiin.
peer-2-peer on vanhanaikaista kommunikaatiota ihmsillä
Huono 0
Nokian tie on tuhon tie.

Työkkäri kutsuu..
YT blues
Huono 0
Nokian tie on tuhon tie.

Työkkäri kutsuu..

Pääseekö tuhon tietä työvoimatoimistoon?
Pyöräilijä
Huono 1
Kerrankin voi sanoa, jotta ei koske Suomea, kun kyseiset luurit ei täällä edes toimi.
Mustamarja
Huono 0
Niin siis kyllähän Blackberryt suomessa toimii. Siinä missä muutkin luurit
toimii
Huono 0
Nokian tie on tuhon tie.

Sinua siis kiinnostaa 43 miljardin vaje, jos Nokia ei enää ole? Miten kävi GM:n? Ei mitenkään, Nokialla tuskin koskaan tule sellaista tilannetta. Velaton yhtiö.
Huono 2
.."auttakaa eksynyttä"
Nokian Ovi-navigaattori ei löydä tältä tieltä pois,apuva...
Ukkometso
en ymmärrä miksi keskusteluissa ja "uutisissa" on näinkin paljon nokia vihaajia. tai, mites sen nyt sanoisi, asiat yritetään tuoda esiin nokian kannalta negatiivisessa sävyssä. hitto soikoon, Nokia on suomalainen yritys joka työllistää hurjan määrän suomalaisia. miksei me osata olla tästä ylpeitä ? onko syynä suomalainen kateus ? ainakin minä haluaisin että Nokia säilyy suomalaisena ja työt pysyisi suomessa. N9 on jo tilauksessa...
suomi nousuun !!!
Sivut: 1 2 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
mainos

Yhteistyössä

Taloussanomat - Uutiset

Helsinki
Puolipilvistä ja poutaa 17
Oulu
Selkeää ja poutaa 17
Bryssel
Selkeää ja poutaa 24
Ennuste klo 15:00 Suomen aikaa.
  1. Kotimaan sää
  2. Sadetutka
  3. Maailman sää
Uskotko Kreikan jättävän euroalueen heti parlamenttivaalien jälkeen?

KalenteriKalenteri

Huomenna – 28.5.2012

Tecnotreen ylimääräinen yhtiökokous, esillä osakeanti 10:00  
kuluttajabarometri toukokuulta, Tilastokeskus 09:00  
EK:n luottamusindikaattorit toukokuulta 09:00  
USA:n markkinat kiinni (Memorial Day)    
 
Dilbert – 27.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949